Image Alt

Rooma Tag

Kun astumme sisään L'osteria Monteverden suositustarrojen peittämästä ovesta puoli kahdeksalta lauantai-iltana, olemme tietenkin paikan ensimmäiset asiakkaat. Tiedän, että pöydät täyttyvät tunnin sisällä viimeistä paikkaa myöten ja siksi varaus paikkaan on pakollinen – ja hyvä tehdä hyvissä ajoin. Istuudumme meille varattuun pöytään odottelemaan ystäviämme.  Ravintolassa soi Led Zeppelin

Suurin osa Trevin suihkulähteelle suuntaavista turistilaumoista ei tiedä, että täpötäyden aukion kulman takana on yksi Rooman kauneimmista kätketyistä salaisuuksista: Galleria Sciarra. Sen ohi on helppo kävellä, sillä Rooman oppaat eivät kerro siitä mitään ja karttaankin se on merkitty vain kahden kadun läpikulkuväylänä jalankulkijoille, eikä kadulta katsoen

Tällä viikolla niin uutiskanavat kuin sosiaalinen mediakin on täyttynyt kuvista ja tiedoista koko Eurooppaa kohdanneista lumimyrskyistä ja poikkeuksellisen kylmästä säästä. Omassa uutisvirrassani olen ainakin kuvia niin lumisodasta Colosseumin edessä, luistelusta Amsterdamin kanaaleilla, lumiukon tekijöistä Bilbaossa kuin hiihtäjistä Lontoossakin. Itse pääsin kokemaan tällä viikolla lumikaaoksen kahden maan

Ihan Rooman historiallisen keskustan ytimessä, kivenheiton päässä Pantheonilta ja Piazza Navonalta on kirkko, jossa on henkeäsalpaava Caravaggion maalaus, hieno Rafaelin fresko ja Sansovinon koskettava veistos kolmesta sukupolvesta: Jeesus-vauvasta, Neitsyt Mariasta ja tämän äidistä. Kirkon julkisivu edustaa ensimmäisiä renesanssityylisiä fasadeja Roomassa ja se on päällystetty Colosseumista lähtöisin

Veljeni oli meillä käymässä pääsiäislomallaan. Koska kaikki kuuluisimmat nähtävyydet oli nähty jo edellisillä vierailuilla, nyt voitiin keskittyä rentoon yhdessäoloon, vaikka toki jonkin verran kirkkoja, näköalapaikkoja ja muita nähtävyyksiä kierrettiinkin. Yhtenä päivänä kävimme lounaalla luottoravintolassani Trasteveressa, jossa veli söi omien sanojensa mukaan ehkä elämänsä parhaan pasta-annoksen (klassikon, alla carbonaran).

Miltä kuulostaisi ilmainen sisäänpääsy Colosseumiin, Forum Romanumiin tai Galleria Borghesesen taidemuseoon? Aika kivalta, eikö? Mutta ei liian hyvältä ollakseen totta, sillä näihin ja 300 muuhun Italian valtion museoon, puutarhaan ja arkeologiseen nähtävyyteen pääsee ilmaiseksi joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai. Siis ilmaiseksi. Joka ikinen kuukausi. Kyseessä on Italian hallituksen

Mielikuviin Roomasta liitetään usein aurinko, lämpö, terassilla istuskelu ja kivikujilla kiertelyn lomassa gelatolle pistäytyminen ja siksi Rooman loma varataankin useimmiten kevääksi, kesäksi tai alkusyksyksi. Niin hienoa kuin Roomassa juuri noista syistä keväisin ja kesäisin onkin – vaikka idyllinen mielikuva voi toisaalta rakoilla, kun jonottaa helteessä nähtävyyksiin (tai sitä

Maanantaina sain ruksattua yhden päiväretkikohteen listaltani, kun pojan vapaapäivänä päätimme (no okei, minä päätin) suunnata Calcataan, jota luonnehditaan usein juuri tämän postauksen otsikon tapaan. Dramaattisesti tuliperäisen kallion reunalla sijaitseva Calcata on keskiaikainen kylä noin tunnin ajomatkan (50 km) päässä Roomasta. Sen juuret ulottuvat tosin keskiaikaakin kauaemmas,

Trasteveren hiljaisemmalla puolella, kapealla kujalla sijaitseva osteria Le mani in pasta (suom. Kädet taikinassa) kuuluu niihin ravintoloihin, joita olen suositellut niille tutuille ja tutuntutuille, jotka ovat kyselleet vinkkejä hyvistä ravintoloista Roomassa. Viime viikkoon asti olen kuitenkin joutunut lisäämään suositukseeni, että en ole käynyt paikassa yli vuoteen