Sirocco-tuulia ja sateita

Yksi tämän blogin aloittamisen tarkoitus oli, että tulis lähdettyä enemmän liikkeelle kodin ulkopuolelle. Siis kuvaamaan elämää Roomassa, jossa paistaa aina aurinko, Pietarinkirkko piirtyy kirkkaansinistä taivasta vasten ja ulkona tarkenee istuskella terassilla talvikuukausinakin. Just. Siitä lähtien, kun aloitin blogiani pitämään on satanut melkein koko ajan, lähinnä kaatamalla, kun ei täällä mitään tihkusateita tunneta. Se on hanat auki tai aurinkoista. Voishan sitä romantisoida, miten sirocco-tuulet paukuttaa ikkunaluukkuja ja tuo rankkasateet tullessaan, mutta jos siihen aamuyöllä herää, niin on romantiikka kaukana. Ja ulos ei todellakaan tee mieli tai kannatakaan lähteä.

Kun sataa, italialainen ei ota ulos mennessään sateenvarjoa. Hän ottaa auton. Ja kun kaikki lähtevät autoilla, niin tavallistakin pahempi ruuhkahan siitä tulee. Ja kun on kova ruuhka, niin bussitkaan eivät pääse kulkemaan. Ja kun ne viimein saapuvat pysäkille, niin matkustajia on jo kertynyt niin paljon, ettei sisälle välttämättä mahdu. Ja koska busseissa on tämän takia ärsyttävää, jopa mahdotonta, matkustaa sateella, kaikki ottavat oman auton. Ja kun kaikki lähtevät autoilla, niin…Huomaatteko kierteen?

Rooman liikenne mielestäni ei ole erityisen kaoottinen, se vaan toimii omilla pelisäännöillään (jotka on aika erilaisia kuin autokoulussa opetetut). Paitsi sateella. Sateella on syytä pysytellä kotona ja sisätiloissa, jos se vain suinkin on mahdollista. (Ja kyllä: kaltereiden takana, sillä aika monessa kämpässä on kalterit ikkunoissa. Murtovarkaiden varalta.)