Tunnelmallinen Todi

Olimme viikonloppumatkalla Umbriassa, joka on sinne tekemämme kahden matkan jälkeen kovaa vauhtia kipuamassa Italian suosikkimaakuntieni kärkijoukkoon (ihan kaikissa en tosin ole vielä käyny, esimerkiksi saappaan kärjen Calabria, Basilicata ja – kehtaanko sanoakaan – Sisilia ovat toistaiseksi käymättä. Osasta itärannikon maakunnista olen ajanut vain läpi, mm. Marcheen en ole tarkemmin tutustunut). Koska Umbriassa ei ole isoja kaupunkeja, lentokenttää lähellä eikä rantaviivaakaan matkailijoita houkuttelemassa, se on jäänyt suurimpien turistimassojen sivuun. Viime aikoina sitä on tosin hehkutettu monissa matkalehdissä ja -blogeissa (esim. tässä New York Magazinen jutussa). Ja syystäkin: Umbriassa on pittoreskeja keskiaikaisia kaupunkeja, upeita maisemia, hienot edellytykset luontomatkailuun ja loistavaa ruokaa. Ihme, että näistä saa toistaiseksi nauttia melko rauhassa.

Viikonloppureissumme tavoitteena oli a) käydä ainakin yhdessä keskiaikaisessa pikkukaupungissa ja b) nähdä ruska, joka kuulemma on Umbriassa upein koko Italiassa. Ja tietenkin nauttia hyvästä ruoasta ja palvelusta jossakin tunnelmallisessa agriturismossa. Tavoitteet toteutuivat, joskaan eivät ylittyneet. Kävimme yhdessä (1) keskiaikaisessa kaupungissa, Todissa. Syksyn värit näkyivät hehkuvina Umbrian kukkuloiden rinteillä, mutta parhaat ruskamaisemat näimme juuri ennen auringonlaskua vierailemallamme viinitilalla ja kotimatkalla auton ikkunasta, joten kameralle ne eivät jaettavaksi tallentuneet. Ruoka oli hyvää ja majapaikkamme varsin viehättävä. Mutta niistä kerron myöhemmin, tässä postauksessa keskityn Todin kukkulakaupunkiin.

Antiikinaikaisen legendan mukaan Todin perusti itse Hercules, joka surmasi siellä tulta syöksevän jättiläisen Cacuksen. Todellisuudessakin tämän “keskiaikaisen” kaupungin historia ulottuu pari tuhatta vuotta keskiaikaa taaemmas, sillä kaupunki on perustettu jo n. 800 – 700 eaa. Tietenkin myös roomalaiset älysivät vallata tämän strategisesti loistavalla paikalla sijaitsevan kaupungin 217 eaa. Rooman valtakunnan ajasta kielivät kaupungissa yhä mm. hyvin säilyneet roomalaiset rakennelmat syvennyksineen, nicchioni, joiden funktio on jäänyt jälkipolville epäselväksi. Uuteen kukoistukseen Todi alkoi kasvaa 1200-luvulla ja kaupungin pääilme on keskiaikainen.

Kaukaa katsottuna Todin silhuettia hallitsee San Fortunato-kirkon kilometrien päähän näkyvä kellotorni, jonne pääsee myös kahden euron pääsymaksulla kiipeämään. Kellotornista avautuvat henkeäsalpaavat näkymät, vaikka me tietenkin kävimme tornissa aamupäivällä, jolloin sumu ei vielä ollut hälvennyt. Tarkoitus oli kyllä kavuta sinne uudestaan myöhemmin (olisi onnistunut samalla lipulla), mutta…ei nyt sit kiivetty.

Kellotornin lisäksi Todin toinen maamerkki on ihan kaupunginmuurien ulkopuolella sijaitseva Santa Maria della Consolazionen temppeli, joka usein 

liitetään Pietarinkirkon ensimmäiseen pääarkkitehtiin Bramanteen, vaikkakin ilmeisesti ilman riittäviä perusteita. Mutta jotain samaa Todin viehättävässä pikkukirkossa eittämättä on kuin jättimäisessä Pietarinkirkossakin (samoin kuin Bramanten Gianicolon kukkulalla sijaitsevassa Tempiettossa).

Todin keskusaukio, Piazza del Popolo (“kansan aukio”), on kuulemma Umbrian hienoimpia. Sen reunalla sijaitsevat mahtipontiset hallintorakennukset, Palazzi Communali, kertovat kaupungin mahdista keskiajalla. Aukion päädyssä sijaitseva goottilainen katedraali on rakennettu 1100-luvulla antiikin roomalaisen temppelin päälle. Paikalta on löytynyt pronssinen Marsia esittävä patsas, joka kuuluu nyt Vatikaanin museoiden kokoelmiin. Katedraalin portailta voi ihailla piazza kokonaisuudessaan. Katedraalin sisällä toisen päätyseinän valtava fresko tuo hakematta mieleen Michelangelon Viimeisen tuomion Sikstuksen kappelissa. Satuimme muuten paikalle, kun opas esitteli freskoa koululaisryhmälle ja saimme tietää, että tämänkin freskon alunperin alastomien hahmojen sukupuolielinten päälle on siveyssyistä maalattu myöhemmin vaatekappaleet. Pippeleitä on peitetty eri keinoin myös Vatikaanissa ja monista patsaista ne on yksinkertaisesti vain hakattu pois. 

Parasta Todissa olivat kuitenkin kapeat kujat ja sieltä täältä avautuvat hienot näköalat yli Umbrian maaseudun. Ja varsin vaikuttava ravintolatarjonta: huomattavan monen todilaisravintolan ovea koristi Michelin Guiden suositustarra. Mutta umbrialaisesta ruoasta siis myöhemmin lisää.

Todissa riitti siis pikkukaupungiksi aika paljon ihasteltavaa, vaikka pari paikkaa jäi käymättäkin (missä ne linnan rauniot olivat??). Se – kuten muukin Umbria – on myös varsin kohtuullisen matkan päässä Roomasta. Me menimme sinne tietty omalla autolla ja sivumennen sanoen, että arvostan myös hyvin paljon Todin erinomaisia parkkeerausjärjestelyjä: kaupungin juurella oli isohko parkkipaikka, josta pääsi suoraan funivialla ylös vanhaan kaupunkiin. Parkkipaikan löytäminen näissä keskiaikaisissa kylissä on yleensä mahdotonta, niitä kun ei ole suunniteltu autoille. Todiin pääsee myös junalla, mutta lippuja ja reittiä on turha etsiä Trenitalian sivulta. Umbrialla on oma junaratansa, joka ei kuulu Trenitalian systeemiin. 

Tämä juttu Todista varmaan auttoi ymmärtämään, miksi Umbria on nousemassa suosikkimaakunnakseni Italiassa, vai mitä?

Huom. (lisätty 17.11.) Puhun tässä jutussa yksinkertaisuuden vuoksi maakunnista, vaikka Umbria onkin oikeastaan yksi Italian 20 alueesta (regione) ja jakaantuu vielä kahteen maakuntaan (provincia), Perugiaan ja Terniin. Alue on minusta jotenkin epämääräisen kuuloinen, mutta ehkäpä vastaisuudessa tarkkuuden vuoksi käytän oikeaa nimitystä. Ettei tule huomauttamista 😉