Image Alt

Blog

Rooma ilman turisteja : miltä Roomassa näyttää “vaiheessa 2”

Italiassa on nyt neljättä viikkoa eletty “vaihetta 2” eli vaihetta, jossa ulkonaliikkumiskieltoa ja muita tiukkoja koronarajoituksia asteittain puretaan. Aluksi rajoituksia purettiin varsin vähän, saimme liikkua vain oman kunnan alueella ja siihenkin piti yhä olla syy. Nyt täällä ovat jo baarit, ravintolat, kaupat ja kampaamotkin auki ja omalla alueella saa liikkua vapaasti. Yksi asia Rooman katukuvasta kuitenkin puuttuu: turistit. Rooma ilman turisteja näyttää hyvin kummalliselta, yhtaikaa ihmeelliseltä ja vähän surulliseltakin. 

Vaihe 2A: tyhjiä katuja ja nähtävyyksiä

 “Vaiheeseen 2” –tai oikeammin vaiheeseen 2A – siirryttiin 5. toukokuuta, jolloin sai poistua kotoaan pidemmälle, tavata samalla alueella asuvia lähisukulaisiaan ja ravintolat ja kahvilat saivat myydä noutoannoksia. Puistot avattiin ja ulkoilu ja urheilu sallittiin, kunhan turvaväleistä pidetään huolta.  Myös joitakin työpaikkoja kuten tuotantolaitoksia avattiin. Mukana piti olla vielä se itse allekirjoitettu lupalappu, jossa selvitettiin ulkona liikkumisen syy. Omasta kunnasta ei saanut poistua ilman syytä.

Vaikka lisää vapautta tuli aluksi varsin vähän, tuntui silti ihanalta päästä 7 viikon kotikortteleiden kiertämisen jälkeen kauemmas ulkoilemaan. Teinkin ensimmäisillä viikoilla pitkiä 10–15 kilometrin lenkkejä koiran kanssa Trastevereen, Pantheonille, Colosseumille ja takaisin. Autolla kun en vielä uskaltanut sakkojen pelossa lähteä: koiran kanssa ei sitä lupalappua kertaakaan kysytty. Yhtä mahtavalta tuntui hakea ensimmäiset ruoka-annokset  lähiravintolastamme: Papetton risotto ja grillatut merenelävät maistuivat taivaallisilta kotona nautittuinakin. Ja vaikka ruoanlaitosta tykkäänkin, niin kahden kuukauden kotikokkailun jälkeen hain enemmän kuin mielelläni ruoat kotiin koko ensimmäisen viikon. 

Rooma ilman turisteja näytti suorastaan absurdilta. Colosseumilla olin pitkän aikaa ihan yksin, se tuntui lähes pelottavalta. Myös Pantheonilla oli arkipäivänä varsin vähän väkeä, piazzalla oli vain työmiehiä korjaamassa aukiolle romahtanutta aukkoa, joka paljasti tietenkin ennen ajanlaskun alkua olevan lattian. Suihkulähteen portailla ei istunut ketään ja satunnaiset ohikulkijat pysähtyivät minun laillani ottamaan kuvan autiosta Pantheonista. Onkohan Rooma koskaan näyttänyt tältä? 

Rooma ilman turisteja: Colosseumin aukiolla ei ollut ketään muuta
Rooma ilman turisteja: Konstantinuksen riemukaari ja Colosseum
Palatino ilman turisteja

Myös Rooman muut kuuluisat aukiot ovat lähes autioita ilman turisteja ja heille suunnattuja “palveluja”. Oli outoa kulkea Piazza Navonalla, jolla ei ollut yhtään katutaiteilijaa piirtämässä pilapiirrosta jostain turistista tai myymässä Roomasta tekemiään akvarelleja, eikä muitakaan katutaide-esityksiä, jotka tekevät piazzasta niin elävän ja viihtyisän. Piazza del Popololla ja Espanjalaisilla portailla ei kukaan tyrkännyt ruusua käteesi, eikä yrittänyt kaupitella katuun lässähtävää limaa tai ilmaan heitettävää lelua. Toisaalta taskuvarkaitakaan ei tarvinnut pelätä. Portaat olivat ihan tyhjät ja poliisit seisoskelivat niillä toimettomina, kun kukaan ei yrittänyt istahtaa portaille, sehän on ollut kiellettyä viime kesästä asti. Campo de’ Fiorin torilla on nyt vain tavalliset vihannes- ja hedelmäkauppiaat, sillä paikalliset eivät osta niitä peniksen muotoisia pastoja tai limoncelloa tai oliiviöljyä minipulloissa, joita sen turistikojuissa myytiin. Tyhjää on myös Michelangelon suunnittelemalla Piazza del Campidogliolla, kun ei siellä ole jonoja Capitoliumin museoihin. 

Rooma ilman turisteja

Rooma ilman turisteja

Piazza Navona on yleensä täynnä katutaiteilijoita ja katutaide-esityksiä.

Terrazza del Pinciolta avautuu mahtava näköala Rooman yli ja sillä onkin yleensä koko joukko ihmisiä ihailemassa. Mutta ei nyt.

Vaihe 2B: Italia avautuu pikkuhiljaa

En tiedä, moitittiinko Italian hallitusta liian maltillisesta koronarajoitusten purkamisesta, mutta se päätti antaa 18.5. kansalaisilleen paljon enemmän vapautta ja palveluita kuin alunperin oli puhe. Alkujaan vain kauppojen ja muiden liikkeiden piti avautua, mutta nyt myös ravintolat ja baarit avattiin ihmisille, kunhan pöytien välissä on vähintään 1,5 metriä tilaa, eikä suuria seurueita saa olla. Myös kampaamot ja kauneushoitolat avattiin, mutta niissä on myös tarkat säännöt. Ajanvaraus on pakollinen, seekä kampaajalla että asiakkaalla on oltava maskit, tuolit ja pesupaikat desinfioidaan joka asiakkaan jälkeen, eikä paikalla tietenkään saa olla kuin pari ihmistä. On tullut jo sellainen kampaamokäynti koettua. Niin pikkuputiikit kuin isommat liikkeetkin siis avattiin ja ainakin isommissa liikkeissä asiakkaalta mitataan kuume ovella, joten vaikkapa Henkkaan ja Maukkaan tai Ikeaan ei ole asiaa , jos lämpöä on yli 37,5 astetta. Myös (sotilaiden desinfioimat) kirkot avattiin niin, että niissä pidetään nyt messuja ja kastetaan lapsia ja vihitään pareja ensimmäistä kertaa maaliskuun alun jälkeen. Turvavälit on pidettävä kirkossakin.

Kävin Pietarinaukiolla, kun Pietarinkirkko oli jo avattu yleisölle. Olisin voinut kävellä sinne suoraan sisään, sillä jonoa turvatarkastukseen ei ollut yhtään. Yhtään. Olin kuitenkin liikkeellä taas koiran kanssa, joten ihmettelimme vain normaalisti ihmisiä kuhisevaa aukiota tyhjillään. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että Pietarinaukio voi näyttää tältä keskellä päivää!  

Pietarinkirkko 2

Tyhjä Pietarinaukio

Pietarin aukio ilman turisteja

Berninin pylväät ja optinen harha. Oikeasti pylväitä on neljä riviä, mutta tietystä merkitystä pisteestä pylväitä näyttää olevan vain yksi rivi

Trevin suihkulähteellä oli kymmenkunta ihmistä ottamassa selfieitä tai vain kuvia mahtipontisesta suihkulähteestä nyt, kun sitä voi ihailla ihan rauhassa, eikä massojen selän takaa. Rooman kaupunki on menettänyt korona-aikana merkittävästi tuloja, kun turistit eivät ole heittämässä kolikoitaan lähteeseen. Rooman huhutaan tienaavan kolikoilla jopa 500 000 euroa vuodessa.

Mitä seuraavaksi? Avautuuko Rooma turisteille?

Jos Rooma ilman turisteja näyttää hyvin oudolta, niin outoa on myös meidän asukkaiden arkielämä nyt täällä. Kasvomaskit ovat pakollisia kaikissa sisätiloissa ja julkisissa kulkuvälineissä, mutta lähestulkoon kaikki käyttävät niitä kadullakin. Tosin se maski saattaa roikkua leuan alla tai olla vain suun edessä, mutta kuitenkin yllä. Kaupoissa ja julkisissa sen tulee olla oikein päällä. Kauppojen ovella on isot pumppupullolliset käsidesiä ja ruokakaupoissa jaetaan ovella myös kertakäyttöhanskoja, joita on pakko käyttää. Kauppoihin ja toreille on yhä jonoa, sillä sisälle päästetään edelleen vain muutama ihminen kerrallaan ja turvavälejä on pidettävä joka paikassa. Myös busseihin, ratikoihin ja metroon otetaan vähemmän matkustajia kuin ennen koronaa – ainakin periaatteessa.

Vaikka kahvilat ja ravintolat avautuivatkin niin, että niissä sai myös paikan päällä niin mitään hirveää tunkua niihin ei ole. Ihmiset ovat joko tulleet varovaisiksi tai sitten kaikkien uusien sääntöjen mukaan syöminen ravintolassa ei ole se, mitä kokemukselta haetaan. Aperitivopaikoissa on tosin jo tungostakin, vaikka turvavälejä pitäisi niissäkin.

Osa museoista avautui jo 19.5., kuten Galleria Borghese ja Capitoliumin museot, mutta osa odottaa vielä. Colosseum, Palatinuksen kukkula ja Forum Romanum ja Vatikaanin museot avautuvat maanantaina 1.6., mutta niihinkin on koronan vuoksi rajoituksia. Varaus on pakollinen, maskia pitää käyttää koko ajan kaikissa paikoissa ja museoissa saa kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin. Turvaetäisyyttä on tietenkin pidettävä, eikä museoon oteta normaalimäärää kävijöitä sisään yhtaikaa. Myös kaikkien museokävijöiden lämpö mitataan ennen museoon pääsyä.

walk at the forum romanum

Rannat avautuivat tänään 29.5. (juuri sopivasti, kun viikkoja jatkunut helle loppui ja sade alkoi). Suuri osa Rooman lähellä olevista rannoista on maksullisia stabilimentoja ja niitä koskee nyt joukko hyvin tarkkoja sääntöjä. Aurinkotuolit pitää asettaa suoraan riviin ja niiden välissä pitää olla 4,5, metriä väliä. Rannalle ja veteen saa kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin. Aurinkoa voi ottaa ilman maskia, mutta se pitää olla yllä, jos asioi vaikka vessassa tai baarissa. Ihmisiä suositellaan tilaamaan drinksunsa suoraan aurinkovuoteelle. Ilmaisia rantoja koskevat samat rajoitukset, mutta niiden valvonta on rannalla olijoiden omassa varassa ja sakotkin rikkomisesta tulevat heille. Mitenkähän rajoitukset pitävät esimerkiksi lasten kanssa?

Italian pääministeri Conte on sanonut, että 3. kesäkuuta Italia avautuu paitsi Italian omille asukkaille niin, että taas saa liikkua alueiden rajojen yli niin myös kaikille EU:n kansalaisille, jotka voivat tulla tänne ilman joutumatta karanteeniin. Vähän hirvittää. Vaikka Rooma ja koko Italia kaipaakin jo kipeästi turisteja, niin se ei ole ihan se sama rento Italia nyt kuin ennen. Ainakin minua elämä täällä kaikkien rajoitusten kanssa rasittaa ja liikkuminen on hankalaa, enkä välttämättä suosittele Roomaa vielä lomakohteeksi. Eikä se koronakaan ole vielä mihinkään hävinnyt, tänään on todettu yli 500 uutta tapausta. Alueelliset erot ovat suuria, enin osa tapauksista on yhä Lombardiassa, kun monilla alueilla ei ole yhtään uutta tapausta. Roomassa uusia tapauksia on todettu 13.

Osan tämän jutun kuvista olen julkaissut Instagram-tililläni (@blog_kukkulalta). Seuraathan minua jo siellä? 

PIN IT:

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

7 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Karin Mattsson
Karin Mattsson
3 years ago

Mielenkiintoista lukea näitä juttujasi poikkeustilanteesta. Kahden viikon matkani peruttiin(kesäkuu) mutta hinku vetää niin sinne Roomaan! Mites elokuu? Löysin nyt lentoliput. Olen ymmärtänyt että Rooma on aika autio siihen aikaan ( normaalisti) Mitäs luulet tänä vuonna? Onko ” sisäpiiritietoa”;)

Ocku Kuusava
Ocku Kuusava
3 years ago
Reply to  Karin Mattsson

Ainakin elokuu on kuuma kuukausi. Varmasti henkilökohtaista, että onko kiva olla suurkaupungissa jos ihan läkähdyttää?

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

No huhhuh, kieltämättä aivan absurdilta näyttää. Siis ihan uskomatonta, että Rooma näyttää tuolta. Tämä lienee siellä monille ravintoloille tosiaan vielä paljon järkyttävämpää kuin täällä Suomessa. Turistien osuus on varmaan ollut huomattava.

Sirpa
Sirpa
3 years ago

Todella kummalliselta näyttää. Ajattelin ensin että saat hienot ja ainutlaatuiset kuvat otettua nähtävyyksistä. Mutta kun katselin kuvia, niin ne tosiaan ovat surullisia, kuten sanoit ja tyhjiä ilman turisteja. Ainutlaatuisia kyllä ja toki hienoja, mutta ei ehkä niitä joita haluaa kotialbumista katsella ja muistella. Toivottavasti korona selätetään maailmanlaajuisesti, edes jollain asteella ja pääsisimme lähelle normaalia olotilaa. Voimia sinne Italiaan ja aurinkoista kesää!

7
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x