Kirsikankukkia, artisokkia ja muita kevään merkkejä
Aurinko näyttäytyi parin viikon sateisen ja kylmän jakson jälkeen. Yhdentoista asteen päivälämpötila tuntuu todella kalsealta, kun mukavan lämmintäkin jo ehti olemaan. Auringossa kevään merkitkin huomaa paremmin. Puiden lehdet ovat jo hiirenkorvilla, mutta koska täällä on ympäri vuoden melko vihreää, niin kukkien puhkeaminen tuo kevään tunnun selvemmin
Colosseum paketissa
Haluatko nähdä Colosseumin sellaisena kuin se näkyy miljoonissa matkaoppaiden mainoskuvissa: kirkkaansinistä taivasta vasten piirtyvänä tai yöllä upeasti valaistuna? Sitten kannattaa tulla Roomaan parin, kolmen vuoden päästä, sillä Colosseum on viime vuoden lopusta lähtien ollut osin rakennustelineiden peittämänä. Korjaus- ja restaurointitöiden alkaminen venähti miltei kolme vuotta suunnitellusta
Itsetehtyä limoncelloa vasta poimituista sitruunoista (sisältää ohjeen tapaisen)
Näillä otsikon sanoilla aion tuleville ruokavierailleni tarjota digestiiviksi limoncelloani, "saisiko olla
Helmikuun helteet ja eräs Nobel-kirjailija
Säiden jumala on päättänyt vähän hyvittää kokemiamme rankkasateita ja hellinyt Roomaa pari päivää varsin kesäisellä säällä. Siis todellakin kesäisellä, sillä tänään mittari (hyvin luotettava, terassin varjoisalle paikalle asetettu) näytti 22 asteen lämpölukemia. 22 astetta, sehän on niinku bikinit päälle ja biitsille! No ihan niin paljon en
Rakastavaisten Rooma (ennen ja nyt)
Roomassa liikkuessaan helposti kiinnittää huomiota siihen, miten paljon täällä on rakastuneen näköisiä pareja. Joka kulmalla tuntuu olevan joku pariskunta sylikkäin, käsikkäin, toisiaan silmiin tuijottelemassa, gelatoa jakamassa. Eihän se toisaalta mikään ihme ole, onhan Rooma eittämättä yksi maailman romanttisimmista kaupungeista, ellei romanttisin. Tosin Colosseumia ja Vatikaania nyt
Non parli italiano? No hätä, opi käsillä puhumisen taito italialaisten miesmallien avulla
Vihannesten jälkeen on pakko postata jostain ihan muusta. Tämä video on onnistuneesti kiertänyt somessa, mutta pitäähän se tännekin laittaa. Eli olkaapa hyvä, Dolce&Gabbanan miesmallit opettavat ne kaikkein yleisimmät käsimerkit merkityksineen täällä. Tämä käsillä puhumisen taito on minusta todella kiinnostavaa. Näillä eleillä on siis selvästi vakiintuneet merkityksensä ja
Vihannesten tasolla
Jos joku miettii, miten oikein saan päiväni kulumaan täällä - itsekin mietin aika usein, että mihin ne oikein kuluvat - niin muun muassa ruokaostoksilla käyntiin. Siihen nimittäin uppoaa aikaa, jos sen tekee perinteiseen tapaan (tai siis siihen tapaan kuin minä kuvittelen oikeiden italialaismammojen ruokaostoksensa tekevän). Eli
Venetsiaksi muuttunut Rooma
Tässä pari kuvaa osoitukseksi, etten eilen mistään pikkusateesta marissut. Olen iloinen, että asumme kukkuloilla. Ja ettei tänään ole pakko lähteä ulos.Kuvat täältä.Ulkoa kuuluu loputon tööttäys. Ihan kuin se jotain auttaisi, varmaan ihan tahallaan on ne muut autoilijat tulleet jonoon seisoskelemaan. Tästä kuvasta päätellen edes metrolla ei
Sirocco-tuulia ja sateita
Yksi tämän blogin aloittamisen tarkoitus oli, että tulis lähdettyä enemmän liikkeelle kodin ulkopuolelle. Siis kuvaamaan elämää Roomassa, jossa paistaa aina aurinko, Pietarinkirkko piirtyy kirkkaansinistä taivasta vasten ja ulkona tarkenee istuskella terassilla talvikuukausinakin. Just. Siitä lähtien, kun aloitin blogiani pitämään on satanut melkein koko ajan, lähinnä kaatamalla,
Talo kukkuloilla ja aikaa
Tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa kerron arjestani Roomassa.Photo credit: Bert Kaufmann / Foter.com / CC BY-SA Luvassa on päräyttäviä paljastuksia muun muassa sellaisista aiheista kuin millaista on käydä ruokaostoksilla Roomassa, miten saa homeen irti seinistä, mitkä ovat oikeat käsimerkit Rooman ruuhkissa, kuinka tehdä itse limoncelloa ja mistä saa