Syyskuuta on kulunut jo muutama päivä, joten on aika taas muistella, millainen on Rooma elokuussa. Tarkimmat ja blogiani pidempään seuranneet lukijat varmaan huomasivatkin, että heinäkuun katsaus puuttuu. Olin heinäkuussa vain viikon, enkä halunnut sen perusteella kuvata koko kuukautta. Talonvahteina toimineet ystävämme raportoivat, että heinäkuussa ei ollut

Trasteveresta olen aikonut kirjoittaa postauksen jos toisenkin tämän blogin alusta asti, mutta jostain syystä se on aina vain jäänyt. Mutta nyt auringonoton kattoterassilla riippumatossa löhöilyn muiden töiden aiheuttaman pikkukiireen lomassa on sopiva aika luoda pieni yleiskatsaus Trastevereen, vaikka aihetta onkin vaikea rajata. Asuimme Trasteveressa kolmisen vuotta,

Keisari Augustukselta kävi jokunen muukin nykyelämäämme vaikuttava asia kuin se kuuluisa käsky maailman verollepanosta. Augustuksen syyksi voi laittaa senkin, että italialaiset lomailevat pari, kolme viikkoa nimenomaan elokuun puolivälin tietämillä. Eilen 15.8. yksi Italian monista kansallisista vapaapäivistä Ferragosto, jonka nimi tulee latinan Feriae Augusti eli 'Augustuksen lepopäivästä'.

Hups. Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt yli kuukausi (okei, melkein puolitoista). Mites tässä näin pääsi käymään?No, heinäkuun alkupuolella en ehtinyt pakkaukseltani paljon kirjoittelemaan, kun piti miettiä, mitä nelihenkinen perhe tarvitsee kuukauden mittaan Suomessa ja mahduttaa ne kahteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaroihin. Suomen kesä kun saattaa yllättää vaikka rapsakoilla

Kiusaan teitä vielä yhdellä rantajutulla, vaikka pilkkihaalareissa mökeillä värjöttelevät Facebook-kaverini olivatkin jo sitä mieltä, ettei tarvis enää veistä haavassa kääntää. Tiistaina nimittäin teimme tyttären kanssa päivän rantaloman Sperlongaan, pittoreskiin pieneen rantakaupunkiin Rooman ja Napolin puolessa välissä. Ei siis ihan Rooman tuntumassa, mutta kuitenkin kohtuullisen matkan päässä

Sää kesäkuussa voi olla jo hyvinkin kuuma. Lämpötila on noussut tässä kuussa pariinkin otteeseen lähelle 40 astetta. Nähtävyyksien - etenkin Forum Romanon ja Colosseumin kaltaisten varjottomien paikkojen - kannattaa ajoittaa siis aikaiseen aamuun.Toisaalta Roomassa voi olla myös rajuja ukonilmoja kesäkuukausina. Tässä kadut on pariinkin kertaan lainehtineet,

Kesän ensimmäinen kuumuusaalto vaivaa Roomaa tai koko Italiaa. Kun elohopea nousee 35 asteen tuntumaan, niin kauneimmastakin kaupungista kaipaa pois. Kuten aiemmin mainitsi, paikallinen väestö suuntaa kuumina päivinä meren rannalle. Rooman lähellä on kuitenkin myös kauniita järviä, joiden rannat ovat vilvoittavan veden ääreen kaipaavan vaihtoehto, minusta jopa

Kävin toissa päivänä tarkistamassa, onko jäätelöjutussani kehuma Gelateria del Teatro todellakin muuttanut paikkaa. Ja olihan se: 10 metriä. Jäätelöä saa siis edelleen nauttia kauniin Via Coronarin kulmilla (ja lisäksi Teatron uudessa pisteessä Tiberin varressa). Gelaterian  vanhalle paikalle kujan perälle on ilmestynyt palapizzapaikka La Pizza del Teatro.Pieni