Nemi-järven salaisuus
Noin 30 kilometriä Rooman eteläpuolella sijaitseva Nemi on juuri sellainen idyllinen pikkukylä, joita Italia on pullollaan, mutta joita ei juuri matkaoppaissa mainita. Jos se mainitaan, niin kerrotaan, että Nemi on tunnettu etenkin mansikoistaan: pienistä metsämansikan tyyppisistä marjoista, jotka Nemi-järven ympäristön vulkaanisessa maaperässä kasvavat erityisen makeiksi. Mansikoita, mansikkaleivoksia
Castel di Tora: lumoavan kaunis kylä tunnin matkan päässä Roomasta
Kuten blogiani pitempään seuranneet tietävätkin, olen kylähullu. Eli siis heikkona kaikkiin idyllisiin pikkukyliin, enkä varmaan ikinä kyllästy italialaisiin keskiaikaisiin kukkulakaupunkeihin ja niiden kapeisiin mukulakivikujiin, vaikka perheeni kuinka väittäisi, että ne näyttävät kaikki samalta. Kun siis alkoi näyttää, että koronan vuoksi asetetut liikkumisrajoitukset oikeasti vähitellen puretaan, aloin etsiä
Rooma ilman turisteja : miltä Roomassa näyttää “vaiheessa 2”
Italiassa on nyt neljättä viikkoa eletty "vaihetta 2" eli vaihetta, jossa ulkonaliikkumiskieltoa ja muita tiukkoja koronarajoituksia asteittain puretaan. Aluksi rajoituksia purettiin varsin vähän, saimme liikkua vain oman kunnan alueella ja siihenkin piti yhä olla syy. Nyt täällä ovat jo baarit, ravintolat, kaupat ja kampaamotkin auki ja omalla
Elämää eristyksissä: tunnelmia ja tunteita Italian ensimmäisen koronakuukauden ajalta
Italiassa on nyt eletty reilun kuukauden verran eristyksissä koronan vuoksi. Tarkalleen sanottuna 43 päivää. Ehkä, sillä en ole ihan varma, mikä viikonpäivä tänään on. (Itse asiassa en ole laskenut päiviä, olen vaihtanut tuon lukeman päivittäin yrittäessäni kirjoittaa tätä juttua. Aloitin muistaakseni 21. päivänä
Millaista on elämä koronan hiljentämässä Roomassa? Kertomus siitä, kuinka nopeasti kaikki tapahtui
Tämä on ehkä kymmenes kahdestoista viidestoista versio postauksesta siitä, miten korona näkyy täällä Rooman arjessa. Ensimmäisen version kirjoitin kolmisen viikkoa sitten, kun ensimmäiset rajoitukset tulivat. Uutta tietoa, ohjeita ja rajoituksia tuli kuitenkin sitä tahtia, että kirjoittamani oli aina jo vanhentunutta. Ajattelin myös, ettei maailma todellakaan tarvi enää uutta
Ympäristö kiittää huonoa lomien suunnittelijaa
Vaaka on horoskooppien Sveitsi. Neutraali, vakaa ja sopeutuvainen. Vaaka ei ota vahingossakaan mihinkään kantaa. Eikä osaa päättää. Vaaka onkin lopulta se ikuinen pohtija, jonka loppumattomaan pähkäilyyn kaikilla menee jossain vaiheessa hermot. Täpötäyden pubin tiskillä vierähtää tovi jos toinenkin vaa’an miettiessä tilatako IPA vai APA? Kenties EPA? Mikä
L’Osteria Monteverde: ihana yhdistelmä kortteliravintolaa ja fine diningia
Kun astumme sisään L'osteria Monteverden suositustarrojen peittämästä ovesta puoli kahdeksalta lauantai-iltana, olemme tietenkin paikan ensimmäiset asiakkaat. Tiedän, että pöydät täyttyvät tunnin sisällä viimeistä paikkaa myöten ja siksi varaus paikkaan on pakollinen – ja hyvä tehdä hyvissä ajoin. Istuudumme meille varattuun pöytään odottelemaan ystäviämme. Ravintolassa soi Led Zeppelin ja
Liput Colosseumiin: kaikki tieto uusista lippuvaihtoehdoista
Liput Colosseumiin kallistuivat jo marraskuussa 2019, mutta tämän vuoden vaihteessa koko Colosseumin, Forum Romanumin, Palatinon kukkulan ja Forum Imperialin lippujärjestelmä uudistui täydellisesti. Rooman kaupungin, kaupungin arkeologisen valvontaviraston ja Italian kulttuuriministeriön yhdessä sopiman uudistuksen suurimpia muutoksia on, että peruslippu on voimassa enää vain 24 tuntia, mutta toisaalta maksamalla
Via dei Coronari: ehkä Rooman kaunein katu
Vuosia sitten ystäväni toi minulle tänne Roomaan tuliaisiksi kirjan, johon voisin hänen mielestään osittain samastua.* Hänen mukaansa se kertoi melko vastikään itsenäistyneen Viron suurlähettiläspariskunnasta, joka yrittää luovia lähetystöpiireissä paljon pienemmillä resursseilla/ budjetilla kuin muut. Heillä ei esimerkiksi ollut virka-asuntoa, vaan he joutuivat vuokraamaan vapailta markkinoilta jonkun hirveän,
Nojatuolimatka Italiaan: vuoden 2019 matkakirja “Vaelluksia Italiassa”
Prologi Muistelen usein ensimmäistä vaellusretkeäni italialaisten ystäviemme kanssa, vaikka siitä on vierähtänyt jo vuosia. Olimme sopineet menevämme vain leppoisalle sunnuntaikävelylle ja sitten syömään. Kun ystäväni sitten ilmestyivät tapaamispaikkaan viimeisen päälle olevissa vaellusvermeissä, kirosin. Minä kun olin tullut paikalle suunnilleen farkuissa ja tennareissa ja lapsetkin olivat tuolloin vasta 3-