Legenda pyhästä Ceciliasta, muusikoiden suojeluspyhimyksestä

Cecilian legenda – näin se suunnilleen menee

Rooman kaupungissa, Trasteveren kaupunginosassa eli muinoin neitsyt nimeltä Cecilia. Hän oli rikkaan aatelisperheen tytär, joka oli päättänyt pyhittää itsensä Jeesukselle: hän käytti säkkikangasta ihollaan, paastosi ja rukoili enkeleitä vartioimaan neitsyyttään. Cecilian isällä oli kuitenkin tyttärelleen muita suunnitelmia ja hänet annettiin Valerian-nimisen nuoren miehen puolisoksi.

Hääseremonian aikana Cecilian kerrotaan laulaneen sydämensä kyllyydestä ylistystä Jumalalle. Ennen avioliiton täyttymystä Cecilia kertoi miehelleen luvanneensa säilyttää neitsyytensä uskonsa vuoksi ja enkeli suojeli häntä, jos Valerian yrittäisi rikkoa tämän lupauksen. Valerian pyysi nähdä enkelin todisteena ja Cecilia kehotti häntä matkustamaan kolme virstaa Via Appia Anticalle ja antaa paavi Urbanuksen kastaa hänet. Valerian teki työtä käskettyä ja antoi kastaa itsensä. Kun hän palasi tuoreen vaimonsa luo Trastevereen, hän näki enkelin tämän rinnalla. Enkeli kruunasi Cecilian ruusu- ja  lilja-seppeleellä.  Kun Valerianin veli Tibertius, kuuli enkelistä ja veljensä kasteesta, hän antoi myös kastaa itsensä. Yhdessä veljekset omistivat elämänsä niiden marttyyrien hautaamiselle,  joita Rooman prefektin Turcius Almakiuksen käskystä murhattiin päivittäin.

Molemmat veljekset lopulta pidätettiin ja tuotiin prefektin eteen tuomiolle. Kun veljekset kieltäytyivät uhraamasta jumalille, heidät tuomittiin kuolemaan. He onnistuivat käännyttämään vielä ensimmäisen pyövelin puolelleen, mutta lopulta kaikki kolme mestattiin.

Kun Cecilian mies ja lanko oli haudattu, tuli hänen vuoronsa, sillä hän jatkoi saarnaamistaan. Cecilian kerrotaan saaneen yli neljä sataa ihmistä kääntymään kristinuskoon. Cecilian pidätettiin ja tuomittiin tukehtumaan kuumaan kylpyhöyryyn. Hänet suljettiin yhdeksi yöksi ja yhdeksi päiväksi talonsa kylpyhuoneeseen kuumaa höyryä työntävien vesiputkien viereen,  mutta Cecilia ei vuotanut hikipisaraankaan. Kun kylpylän ovi avattiin, Cecilia astui ulos laulaen.

Kun Almakius kuuli tämän, hän lähetti henkivartijansa katkaisemaan Cecilian kaulan. Pyöveli löi Ceciliaa kolme kertaa, mutta ei onnistunut katkaisemaan kaulaa: Cecilia lauloi vain. Pyöveli jätti hänet verenvuotavana kylpylän lattialle ja kaula puoliksi poikki hakattuna hän eli vielä kolme päivää. Yksin hän ei kuitenkaan kitunut, sillä väkeä kerrotaan tulleen hänen luokseen. Ihmiset keräsivät hänen vertaan ja hän saarnasi heille ja rukoili heidän kanssaan. Kolmantena päivänä hän kuoli ja paavi Urbanus hautasi hänet Callixtuksen katakombeihin. 

Cecilian tarina ei pääty hänen kuolemaansa, sillä kun hänet päätettiin siirtää Callixtuksen katakombista hänen kotinsa päälle rakennettuun kirkkoon 800-luvulla, hänet löydettiin haudastaan muuttumattomana. Vielä kirkossaankaan Cecilia ei saanut levätä rauhassa, sillä hänen sarkofaginsa avattiin jälleen 1500-luvun lopulla. Cecilia lepäsi kyljellään sarkofagissa muuttumattomana ja näytti vain nukkuvan. Paikalla oli myös kuvanveistäjä Maderno, jonka väitetään ikuistaneen Cecilian veistokseensa juuri sellaisena kuin hänet sarkofagista löydettiin. Kaulassa näkyvät kirveen jäljet ja Cecilian sormet muodostavat pyhän kolminaisuuden merkin.

Miksi Ceciliasta tuli muusikoiden suojeluspyhimys?

200-luvulla eläneen Cecilian legendasta on erilaisia versioita, mutta pääjuoni on suunnilleen edellä kerrotun tapainen. Feministinä minulla on oma käsitykseni näiden neitsyyttä ylistävien “pihtaamalla pyhimykseksi” -tyyppisten tarinoiden todellisesta funktiosta, enkä onnistu näkemään Cecilian tarinassa edes sitä viihdyttävää puolta, vaikka siinä kautta aikojen kerrottujen romanttisten tarinoiden elementtejä onkin. Tai no onhan siinä omat huvittavat puolensa: nauroin ääneen kun kirjasin ylös tätä satua.

Tarinassa kiehtoo kuitenkin se, että Ceciliasta tuli muusikoiden oma pyhimys. Ceciliaa pidetään musiikin ja muusikoiden pyhimyksenä sen vuoksi, että hän ilmaisi rakkauttaan Jumalaan nimenomaan musiikilla: hän kuuli taivaallista musiikkia häissään ja lauloi sen ilmi. Hänen kerrotaan myös laulaneen koko ajan, kun hänet yritettiin surmata. No, toiset versiot kertovat, että Ceciliasta tuli musiikin pyhimys, koska hänen talonsa perustuksista löydettiin vesiputkia, jotka muistuttivat urkuja, mutta tässä blogissa annetaan Cecilialle edes tämä oma meriitti hänen musikaalisista lahjoistaan.

Nykyinen Santa Cecilia in Trasteveren kirkko on rakennettu Cecilian talon perustuksille. Ensimmäinen kirkko jo 300-luvulla.  Edellä mainittu liikuttava Madernon veistos lepää kirkon alttarilla ja Cecilia ja hänen miehensä Valerian on ikuistettu myös apsiksen bysanttilaiseen mosaiikkiin 800-luvulta. Kirkolla on kuitenkin ihan oma tarinansa ja sieltä löytyy pari muutakin yllätystä, jonka vuoksi se ansaitsee ihan oman postauksensa. Tämän halusin kuitenkin julkaista tänään, koska 22. marraskuuta vietetään Cecilian – ja siis kaikkien muusikoiden – päivää. Malja heille!