Instagram

blogiyhteistyö Suomi

Forenom: koira- ja ihmisystävällistä majoitusta Helsingin sydämessä

27/08/2018

*Yhteistyössä Forenomin kanssa*

Jokainen blogiani tai vaikkapa Instagram-tiliäni pitempään seuranneelle on varmaan tullut jo selväksi, että nykyään useimmin seuranani niin Roomassa kuin matkoillakin on pieni Tuisku-koira. Kun koirakuume pari vuotta sitten iski, haussa oli nimenomaan “matkakokoinen” koira eli sellainen, jonka saa mukaan lentokoneen matkustamoon. Italiassa ja enimmässä osassa Eurooppaa koiran kanssa matkustaminen on melko helppoa, sillä koiran voi ottaa mukaan lähes kaikkialle. Suomessa koiran kanssa liikkuminen vain valitettavasti on hankalaa, sillä seurakoiran kokoinenkaan kaveri ei ole tervetullut oikein mihinkään. Koiran kanssa ei pääse edes Alkoon (!) ja yhden ostoshelvetin oveltakin meidät käännytettiin pois. Ajoin Suomen lomalla pari kertaa yksin koiran kanssa tuollaiset 500 km ja taukojen pitäminen oli hankalaa, kun koiran kanssa ei päässyt huoltoasemalle, eikä sitä kuumaan autoonkaan voinut jättää. Tosin niin sekä huoltoasemalla että siellä Alkossa henkilökunta tarjoutui kyllä pyytämättä vahtimaan koiraa sillä välin, että sain asiani hoidettua eli mitään koiravastaisuutta ei varsinaisesti Suomessakaan ole. Outoja sääntöjä vain.

Koiran kanssa reissatessa myös majoittuminen vaatii enemmän sääntöä kuin pelkästään ihmisseurassa.  Hotelleissa on yleensä vain muutama lemmikkihuone, eikä varaaminen onnistu netitse minkään hotellipalvelun kautta. Monet hotellit pyytävät lemmikeistä minusta kohtuuttoman isoa (esim. 25 – 30 €) lisämaksuakin. Koira on tietysti jätettävä huoneeseen aamiaisen ajaksi ja toivoa, ettei se siellä nosta meteliä ja häiritse muita vieraita. Suurin osa yksityisten vuokraamista Airbnb-majoituksista ei myöskään salli lemmikkejä, mikä on ihan ymmärrettävää.

Tämän pitkän valitusvirteni on tarkoitus pohjustaa sitä helpotuksen tunnetta, joka valtasi kun astuin sisään Forenomin huoneistoon ovesta koiran ja parin teini-ikäisen ihmisen kanssa. Se näytti heti paikalta, jossa viihtyisimme kaikki nelijalkaista perheenjäsentä myöten.
Tuisku Forenomilla

Teinit saivat käyttöönsä makuuhuoneen

Forenomia mainostetaan kodinomaisena majoituksena, se on kuin “home away from home”. Toivoisinpa toden totta, että kotonani näyttäisi samalta kuin Forenomin asunnossa! Kaksion skandinaavinen sisustus miellytti silmääni, etenkin olohuoneen mustat pinnatuolit ottaisin mieluusti omaankin kotiini! Huoneisto oli viihtyisä, mutta siinä oli kuitenkin sellaista neutraalia hotellin tuntua, ettei olo tuntunut samalla tapaa kiusalliselta kuin jonkun toisen oikeassa kodissa majoittuessa.

Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava – myös viinipullon avaaja, jonka olen valitettavan usein huomannut puuttuvat huoneistotyyppisistä majoituksista. Pidän sitä eräänlaisena mittarina hyvästä varustelusta 🙂 Keittiöstä löytyi jopa leivinpaperiarkkeja, mikä minusta osoittaa huomaavaisuutta ja sitä, että uunia uskaltaa oikeasti käyttääkin.  Myös kylpyhuoneen pyykkikoneelle oli käyttöä, sillä sai pojan viikon protuleirin ja oman mökilläoloni jälkeen vaatteet pestyä.

Kuvat viihtyisästä kaksiostamme ovat valitettavasti peräisin Forenomin omilta sivuilta, sillä sössin kameran säädöt niin, että omat asunnosta ottamani kuvat ovat varsin epätarkkoja – silloin kun niitä ylipäätään muistin ottaa. Ammattibloggaajaksi on näköjään vielä matkaa. Toisaalta teinit saivat asunnon hetkessä vähän turhankin kodinomaisen näköiseksi. Lattialle levitetyistä vaatekasoista ja olohuoneen pyykkitelineestä otetut kuvat olisivat toki realistisempia kuin lavastetut kuvat yhteisistä aamiaisista (joita ei ollut), mutta esteettisesti ei ehkä niin houkuttelevia.

Olohuoneen vuodesohvassa oli yllättäväm mukava nukkua. Photo credit: Forenom.

Photo credit: Forenom

Asunnon sijainti Lapinlahdenkadulla oli loistava. Kadun päässä oli pieni iltakymmeneen asti auki oleva K-market, jonka paistopisteestä sai haettua lämpimät karjalanpiirakat ja tuoreet sämpylät aamiaiselle. Toisessa suunnassa oleva Alepa oli vieläkin myöhempään auki. Kampin keskukseen kauppoineen ja ravintoloineen oli viiden minuutin kävely. Samalla kadullakin oli useita kivoja ravintoloita, vaikkakin monet niistä olivat nyt heinäkuussa kiinni. En kuitenkaan voi mitenkään lämpimästi suositella vastapäätä olevaa nepalilaista Everestiä, joka ei ollutkaan niin hyvä kuin muistelin sen joskus olleen. Koiran kanssa kävelyllä näin monia kiinnostavamman oloisia paikkoja.

Vinkiksi muuten, jos olette meidän tapaamme liikkeellä omalla autolla, niin lähes ainoat ilmaiset parkkipaikat Helsingin keskustan tuntumassa ovat noin vartin kävelymatkan päässä Hietaniemen hautausmaan suunnalla. Hietsun rannallekin oli siis kävelymatka.

 

Ihan hirveästi en ehtinyt lähiseudun ravintoloihin tutustua, sillä Helsingissä aika menee useimmiten ystäviä tavatessa. Forenomin asuntoon pääsi ovikoodilla, mikä oli kätevää sikäli, että kukin meistä voi mennä omien aikataulujensa mukaan ilman säätöä avainten kanssa.

Kerroin Helsingissä asuville kavereilleni, että meidänkin luokse voisi tulla kylään, jos sattuu keskustan liepeillä olemaan, koska majoitumme Forenumille. Suurin osa ei ollut Forenomista kuullutkaan. “Sehän on hirveän kallis”, tiesi yksi ystävä sentään ihmetellä. Mutta kun se ei edes ole – etenkään jos on liikkeellä parin lähes aikuisen lapsen kanssa! Ennen kuin sain  majoituksen blogiyhteistyön kautta, niin vertailin majoitusvaihtoehtoja kolmen tai neljän aikuisen ja koiran kokoonpanollemme. Forenomin huoneisto oli edullisempi kuin suurin osa katsomistani samankokoisista Airbnb-kämpistä, tosin kuten edellä huomautin, koiran vuoksi valinnanvaraa on näissä asunnoissa melko vähän. Hotellista pitäisi ottaa pari huonetta, sillä isojen lasten kanssa ei ole enää pitkään aikaan mahtunut yhteen hotellihuoneeseen – ja lasten ollessa pieniäkin se oli kyllä aika horror-vaihtoehto. Yö Forenomin kalustetussa asunnossa tulee kahta hotellihuonetta halvemmaksi, vaikka ne saisi mihin tarjoushintaan, puhumattakaan siitä, että perheen kanssa matkustettaessa minusta on mukavaa olla samassa tilassa tai ainakin huutoetäisyyden päässä. Ja juoda aamukahvia rauhassa huolehtimatta siitä, mitenhän se koiraparka yksin oudossa huoneessa pärjää. Forenomin tilavaan asuntoon se kotiutui muuten heti niin, että sen voi jättää sinne yksin lounaan ajaksi.

Tuisku käyttää tilaisuuden hyväkseen

Tuisku nukkuu yönsä yleensä sängyn alla, mutta joskus pehmeä petaamaton vuode on mahdoton vastustaa.

Kahden käynnin perusteella minusta on tullut Forenomin asuntojen fani ja todennäköisimmin majoitumme siellä seuraavallakin perheen yhteisellä Helsingin matkalla. Kuten olen ennenkin kertonut, niin suosin muutenkin (hotellinomaisia)  huoneistoja silloin, kun olemme liikkeellä perheen kanssa: se nyt vaan on minusta silloin hotellia mukavampi ja käytännöllisempi tapa majoittua. Olen huomannut myös, että nykyään minua ärsyttää jonottaminen hotelliaamiaisella tai sisään- ja uloskirjautumisessa, joten varsinaista luksusta olisi majoittua tällaisessa huoneistossa joskus yksinkin. Tai vaikka sen koiran kanssa.

Mites te muut neli- tai kaksijalkaisten perheenjäsenten kanssa matkustavat, majoitutteko mieluummin hotellissa vai tällaisessa huoneistossa? 

Lisäietoa lemmikkien kanssa yöpymisestä Forenomilla löytyy tästä linkistä.

Tykkää ja jaa:
  • Reply
    Terhi
    03/09/2018 at 06:54

    Ensinnäkin, koirista veloitetaan ihan törkeitä summia hotelleissa ja todellakaan niitä ei Suomessa saa ottaa mukaan kauppoihin. Kuitenkin esim. Ahvenanmaan saarilla koirat ovat tervetulleita ravintoloihin (ainakin terassille) ja useihin majoituksiin. Vinkiksi tulevaisuutta varten. Tämä Forenom on kyllä hyvä suositus jos meillä on asiaa Hesaan päin eikä koiria voi jättää kotiin. Kiitos!

  • Reply
    Sanni
    03/09/2018 at 17:55

    Kiitos vinkistä, enpä ollut aiemmin törmännyt tällaiseen systeemiin! Kiva muutenkin jos tulisi vinkkejä koiraystävällisistä kohteista! 🙂

  • Reply
    Ne Tammelat
    06/09/2018 at 13:14

    Tosi kiva idea nämä huoneistohotellit ja iso plussa koiraystävällisyydestä! Meidän koira ei ole ihan taskukokoinen (60 kg), mutta yritämme ottaa sen mukaan aina asioille, kun mahdollista. Koiraystävällisiksi kohteiksi ovat osoittautuneet rautakaupat, Stockmann ja paljon kivoja ravintoloitakin ollaan löydetty Helsingistä viime vuosina.

  • Reply
    Periaatteen Nainen
    08/09/2018 at 13:48

    Hyvä vinkki meillekin siinä vaiheessa, kun on pakko ottaa koira mukaan matkoille! Olisi tietty ollut mahtavaa lukea hinta (se, mitä se normaalisti olisi sesonkikaudella) täältä – mutta ylipäänsä hyvä vinkki ja mainio sijainti ollut majoituksellanne!

  • Reply
    Maisemaonnellinen Johanna
    09/09/2018 at 11:13

    Suomi on todellakin outojen sääntöjen maa. Enpä ole tullut ajatelleeksi että se, ettei Alkoon pääse on koiran kansa on aika älytöntä. Kun myytävät tuotteet on pakattu ilmatiiviisiin lasi- tai muovipakkauksiin. Sehän on hätävarjelun liioittelua. Etenkin kun aika monessa tutkimuksessa on voitu osoittaa, että allergioiden lisääntyminen johtuu liian steriilistä elinympäristöstä.

    Meillä on muutama paikka, joissa ollaan koiran kanssa majoituttu. Mustion Linnan sviitti Merlinin torni on yksi hulppeimmista, joihin koiran saa viedä. Vanajan linnassa, jonne muuten mielelläni menisin, ei ole yhtään huonetta johon koiran kanssa voisi majoittua. Niinpä sinne ei tarvitse enää mennä. Vaikka meillä on kaksi noutajakoiraa, ollaan majoituttu hulppeissa ja upeasti sisustetuissa kelohuviloissa Kuusamossa. Kaikki on loppupelissä aika pitkälti kiinni omistajan siisteydestä ja kurinpitokyvystä. Tosin taitaa niitäkin koiria olla, jotka tuhoavat sisustusta ja tekevät mielenosoituksellisesti tarpeensa sisätiloihin yksin jäädessään, että onhan näitä poikkeuksia.

    Kivalta näyttää tuo huoneisto, ja on hyvällä paikalla. Ja tosiaan, tuolla henkilömäärällä erittäin kilpailukykyinen taitaa olla hintakin.

Vastaa käyttäjälle Maisemaonnellinen Johanna Cancel Reply