Image Alt

Sekalaisia mietteitä

Pitäisikö maalata rasti seinään: kuukausikatsaus jo seuraavan kuun toisena kolmantena päivänä (lykkääntyi sittenkin)! Rooman marraskuu näytti ja tuntui tältä:Sää Roomassa marraskuussa alkoi olla jo syksyisen sateinen. Ajoittain hyvin sateinen: pääsimme nauttimaan taas Rooman tulvista ja niiden seurauksena liikennekaaoksesta.Mutta Rooman sateet ovat vähän samantyylisiä kuin tropiikissa: kerralla

Joskus blogin alkuvaiheessa valittelin, kuinka kauan ostoksiin menee, jos ne tekee ainoalla oikealla tavalla eli ostamalla leivät leipomosta, lihat lihakaupasta, hedelmät ja vihannekset vihanneskaupasta, juustot ja leikkeleet omasta kaupastaan jne. Valitettavasti (?) olen itsekin Italian vuosieni jälkeen yhä vakuuttuneempi, että se on oikeastikin ainoa oikea tapa,

Keskiviikko-iltana seitsemän maissa tuli viesti tyttäreni koulun rehtorilta: koulu on päätetty sulkea seuraavaksi päiväksi muiden roomalaiskoulujen tapaan, sillä Roomaan oli annettu ennustettujen rankkasateiden vuoksi kovimman luokan säävaroitus, alerta da codice rosso. Koulujen lisäksi myös yliopistot, museot, historialliset kohteet (ml. Colosseum) olivat torstaina kiinni. Varco eli rajoitettu

Suomen lokakuu on kuulunut aina inhokkeihini, niin syntymäkuukauteni kuin onkin. Lehdettömien puiden, pimeän ja sateen yhdistelmä saa mielenkin niin harmaaksi, etteivät edes kynttilät ja punaviini paljon auta. Mutta lokakuu Roomassa on jotain ihan muuta.Sää lokakuussa oli tänä vuonna edelleen poikkeuksellisen lämmin ja kesäinen. Kesämekoilla, sortseilla ja

Tämä(kin) kuukausikatsaus lipsahti pahasti lokakuun puolelle. Mutta muistellaan nyt, miltä näytti, tuntui ja maistui Rooma syyskuussa.Sää syyskuussa oli tänä vuonna erityisen helteinen, oikein trooppisen kuuman kostea. Lämpötilat kohosivat pitkälti yli 30 asteen useimpina päivinä, vaatteet liimaantuivat ihoon ulkona, tuuletinta/ ilmastointia tarvitsi edelleen monina öinä, että saisi

Kesän ensimmäinen kuumuusaalto vaivaa Roomaa tai koko Italiaa. Kun elohopea nousee 35 asteen tuntumaan, niin kauneimmastakin kaupungista kaipaa pois. Kuten aiemmin mainitsi, paikallinen väestö suuntaa kuumina päivinä meren rannalle. Rooman lähellä on kuitenkin myös kauniita järviä, joiden rannat ovat vilvoittavan veden ääreen kaipaavan vaihtoehto, minusta jopa

Sain blogihistoriani ensimmäisen blogihaasteen Iivikalta, joka kertoo hauskannimisessä Suomi, Hollanti ja 200 italialaista naapuria -blogissaan elämästään pohjoisitalialaisessa pikkukylässä. Aika toisenlaista ulkosuomalaisen elämää Italiassa kuin omani, mutta yllättävästi jotain tuttuakin jutuista löytyy. Haasteessa pitäisi vastata viiteen kysymykseen ja lopuksi haastaa mukaan viisi suosikkiblogia. Olen suuresti imarreltu, että

Ajattelin aloittaa tällaisen retrospektiivisen kuukausikatsaussarjan, koska minulta usein kysellään, millaista Roomassa on maaliskuussa/ kesäkuussa/ syyskuussa tai missä kuussa se oma Rooman vierailu nyt sitten sattuukaan olemaan. Täältähän se sitten selviää, eikä tarvitse kuin seurata koko vuosi blogiani :-) En siis rupea ennustamaan tai lupaamaan mitään tulevien