Image Alt

Rooman kätketyt aarteet

Koska edellinen Rooman kaupunginosapostaukseni Garbatellasta sai niin paljon kivaa palautetta ja lisää samanlaisia juttuja tavallisten ihmisten asuinsijoista toivottiin, niin jatkan Rooman tuntemattomien kaupunginosien esittelyä. Tällä kertaa on vuorossa Monteverde: se Rooman kaupunginosa, jonka tunnen parhaiten. Asun nimittäin siellä itse. Erityisen tutuksi se on tullut koronapandemian aikana.

1500-luvulla rakennettu näyttävä Villa Farnesina on Rooman aliarvostetuimpia museoita. Eli juuri sellainen paikka, jossa minä viihdyn! Jos olette seuranneet blogiani pidempään, tiedätte jo, että ahdistun väentungoksessa ja jonoissa. Villa Farnesina on oikea renesanssiajan helmi, jossa Rafaelin ja muiden renesanssitaiteilijoiden yli 500 vuotta sitten maalaamia freskoja ei

Garbatella sai alkunsa 101 vuotta sitten eli 19. helmikuuta 1920, kun Italian kuningas Vittorio Emanuele III (Italiahan on ollut tasavalta vasta vuodesta 1946 lähtien, mikä pienenä muistutuksena mainittakoon) laski uuden asuinalueen perustuskiven seremoniallisin menoin Piazza Benedetto Brinille. Alueelle oli tarkoitus rakentaa uusia asuntoja viereisellä Ostiensen

Santa Cecilia in Trastevere on Rooman kiinnostavimpia kirkkoja. Se on Rooman vanhimpia kirkkoja, vaikkakin sitä on vuosisatojen varrella uudistettu rajulla kädellä niin, että siellä saa hyvän kuvan Rooman historiallisista kerrostumista.  Ferdinando Fugan (myönnän, tieto peräisin Wikipediasta ja arkkitehdin nimi ei sano minulle mitään) vuonna 1725 suunnitteleman

Käsittämätöntä, miten nopeasti aika kuluu: jouluun on enää kuukausi aikaa! Ensimmäisen joulukalenteriluukun saa avata jo ensi viikonloppuna. Blogillani on ollut parina edellisenä vuonna Instagram-tilillä ja Facebook-sivulla julkaistu joulukalenteri, jossa on esitelty Rooman kätkettyjä aarteita. Luukkuja pääsee availemaan tänäkin vuonna - idea on jo valmiina - mutta sitä odotellessa

Tämän blogin kantavana ajatuksena on alusta asti ollut kertoa Rooman vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä - niistä kätketyistä helmistä, joissa ei ole tungosta eikä jonoja. Ja kuten jokainen Roomassa käynyt tietää, niitähän täällä riittää! Ikuisen kaupungin joka kulmassa tuntuu olevan jokin merkittävä kirkko tai antiikin aikainen raunio. Veikkaan,

Suurin osa Trevin suihkulähteelle suuntaavista turistilaumoista ei tiedä, että täpötäyden aukion kulman takana on yksi Rooman kauneimmista kätketyistä salaisuuksista: Galleria Sciarra. Sen ohi on helppo kävellä, sillä Rooman oppaat eivät kerro siitä mitään ja karttaankin se on merkitty vain kahden kadun läpikulkuväylänä jalankulkijoille, eikä kadulta katsoen

Fasistisen arkkitehtuurin helmi tai modernin Rooman liike-elämän keskus eivät varsinaisesti ole niitä taikasanoja, joilla turistit saisi houkuteltua Rooman keskustasta EURin lähiöön. Mutta entäpä jos EUR esiteltäisiinkin vain yhtenä Roomassa hallinneen diktaattorin suuruudenhulluna rakennushankkeena niiden monien muiden joukossa, joita Rooman historia on pullollaan? Kerrottaisiin dramaattisesta neliskulmaisesta Colosseumista

Epäilen vahvasti, että roomalaiset esittelevät oppaissaan ja esitteissään näkyvästi vain niitä kaikkein tunnetuimpia kohteitaan ja jättävät monet upeat paikat mainostamatta ihan vain sen vuoksi, että saisivat itse nauttia niistä rauhassa. Kun miljoonat turistit vuodessa jonottavat Colosseumiin ja Pietarinkirkkoon, kymmenet muut kirkot taideaarteineen ja freskoineen saavat olla

Cecilian legenda - näin se suunnilleen menee Rooman kaupungissa, Trasteveren kaupunginosassa eli muinoin neitsyt nimeltä Cecilia. Hän oli rikkaan aatelisperheen tytär, joka oli päättänyt pyhittää itsensä Jeesukselle: hän käytti säkkikangasta ihollaan, paastosi ja rukoili enkeleitä vartioimaan neitsyyttään. Cecilian isällä oli kuitenkin tyttärelleen muita suunnitelmia ja hänet annettiin