Bau beach – koirien oma ranta Roomassa
Koira sanoo italiaksi bau bau. Ja Bau Beachilla koirat saavat haukkua - vai baukkua? - niin paljon kuin lystäävät, sillä Bau Beach on koirien oma ranta. Oma pikkukoirani on nyt puolitoistavuotias ja olen tänä aikana huomannut, että italialaiset rakastavat koiria vielä enemmän kuin lapsia. Ainakin tuollaisen pienempää kokoluokkaa edustavan koirulin kanssa pääsee
Vuodenajat roomalaisittain
Italialaiset väittävät, että täälläkin on neljä vuodenaikaa. Me suomalaiset tiedämme toki paremmin. Ainakin Roomassa on oikeastaan vain loputtoman pitkä, maaliskuun lopusta marraskuun alkuun kestävä kesä, johon kuuluu kuumempia ja lämpötilaltaan miellyttävämpiä jaksoja. Marraskuusta maaliskuuhun on sitten se toinen vuodenaika, jolloin on viileämpää ja sataakin useammin. Ei
Lupa sienestää: mitä tulee tietää, jos haluaa sienimetsään Italiassa
Olen liian kauan yrittänyt lopettaa liian kauan kestänyttä blogitaukoa ja saada aikaiseksi tänne jotain juttua, mutta kovin nihkeästi se on sujunut. Kahden kuukauden kesälomasta Suomessa kertova juttu ei ole kovinkaan ajankohtainen, kun syyslomat ovat ihan nurkan takana ja Rooman kirkoista/ suihkulähteistä/ lähikaupungeista/ ravintoloista kirjoittaminen taas olisi
Rantaelämää italialaiseen tapaan
Italiaa on siunattu monen muun hyvän lisäksi myös tuhansilla kilometreillä rantaviivaa, joista peräti 5038 km on sellaista, jota voi sanoa uimarannaksi. Tähän määrään mahtuukin monenlaista rantaa. On valkoisia hiekkarantoja, mustia hiekkarantoja ja kivirantoja. On kilometrikaupalla hiekkarantaa värikkäine aurinkotuoleineen ja pieniä poukamia. On jyrkkiä kallioita ja dyynejä.
Kuumimmat sisustustrendit Rooman sisustusmessujen perusteella
Minulla oli varattuna julkaistavaksi ihan toinen juttu, mutta nyt on kyllä pakko hetkeksi siirtyä historian parista todella ajan pinnalle. Kävin nimittäin eilen Casaidea-messuilla eli Rooman vuosittaisilla sisustus- ja huonekalumessuilla ja voin nyt tuoreeltaan paljastaa, mikä on nyt kuuminta hottia sisustusrintamalla aina niin tyylikkäiden italialaisten mielestä. Joten
Seitsemän ruokasääntöä, jotka on hyvä tietää Italiassa
Italialaiset ovat hyvin joustavia esimerkiksi liikennesääntöjen ja aika monien lakienkin suhteen. Mutta on täälläkin yksi alue, jonka säännöstöä noudatetaan tiukkaakin tiukemmin ja sääntöjen rikkojia italialaiset rankaisisivat maastakarkotuksella tai vähintään ankarilla sakoilla, jos pystyisivät. Varmaan arvasittekin, että kyse on tietenkin ruoasta. Tosin italialaiset eivät itse tietenkään pidä
Loppiaisnoita Befana: Italian oma jouluhahmo
Ystäväni olivat muutama vuosi sitten joululomalla Italiassa ja ihmettelivät, miksi joka kaupassa, torilla ja baarissa on jouluna pääsiäisnoitia. Ulkonäöltään kieltämättä pääsiäisenä tavattavaa noitasiskoaan erehdyttävästi muistuttava noita on kuitenkin Befana, joka loppiaisyönä lentelee luudallaan jakamassa kilttien lasten sukkiin ja kenkiin herkkuja ja pieniä lahjoja. Tuhmille lapsille Befana
Linssejä punaisissa alusvaatteissa: uudenvuoden uskomuksia Italiassa
Jos joulunviettoon ei Italiassa liitykään mitään erityisiä perinneruokia ja tapoja, niin capodannon eli uudenvuoden - juhlimiseen niitä kuuluu senkin edestä. Italialaiset ovat hyvin taikauskoisia ja tämä näkyy täkäläisessä uudenvuoden vietossa. Erinäisiin uskomuksiin perustuvat rituaalit näkyvät myös Rooman katukuvassa ja kaupoissa: laatikoittain cotechino-makkaraa ja linssejä on tarjolla ruokakauppojen keskeisimmillä
Ruskaretkellä Umbriassa, osa 2: Ruokaa ja juomaa
Kun suomalainen palaa lomalta, häneltä yleensä kysellään - tai hän kertoo pyytämättä - minkälainen sää lomapaikassa oli. Arvaatteko, mitä italialaiset lomalta palaajalta kysyvät? No, tietenkin minkälaista ruokaa lomapaikassa oli. Voisi kuvitella, että Italian sisällä matkustaessa paikallisen ruoan nauttiminen ei olisi kovinkaan eksoottinen kokemus, samaa pastaa ja
Rooma – shoppailijan painajainen
"Ja sitten mä haluan tietenkin shoppailla" on melkein turhauttavinta, mitä vieraani voivat sanoa, kun kyselen, mitä he haluavat Roomassa tehdä. Yleinen harhaluulo on, että Rooma - tai Italia ylipäätään - olisi jotenkin loistava shoppailupaikka. Ei ole. Tai ehkä onkin, jos sattuu olemaan 150-senttinen, siro nainen, joka