Calcata – kaupunki, jonka aika unohti

Maanantaina sain ruksattua yhden päiväretkikohteen listaltani, kun pojan vapaapäivänä päätimme (no okei, minä päätin) suunnata Calcataan, jota luonnehditaan usein juuri tämän postauksen otsikon tapaan. Dramaattisesti tuliperäisen kallion reunalla sijaitseva Calcata on keskiaikainen kylä noin tunnin ajomatkan (50 km) päässä Roomasta. Sen juuret ulottuvat tosin keskiaikaakin kauaemmas, sillä paikalta on löydetty merkkejä ihmisten läsnäolosta jo esihistorialliselta ajalta. Kylän historia meinasi katketa 1930-luvulla, kun hallitus määräsi kylän asukkaat muuttamaan turvallisuussyistä pois, koska se pelkäsi sen perustusten murtuvan. Asukkaat muuttivat lähelle turvallisemmalle maaperälle perustettuun Calcata Nuovaan tai kauemmas etelään Roomaan.

Hylätyn kylän pelastivat kuitenkin 1960-lopulla sen talot ja luolat valloittaneet hipit. Kyllä, hipit. Ja taiteilijat. En tiedä, mistä he keksivät Calcataan tulla, sillä kylä on ihan puskassa. No, siellähän sitä saattoi toisaalta pössötellä toteuttaa hippiaatetta varmasti aika rauhassa. Uudisasukkaat kunnostivat taloja, avasivat sinne taidegallerioita ja kahviloita. Asukkaat onnistuivat vakuuttamaan viranomaiset siitä, että kylä on asumiskelpoinen ja asumiskielto peruttiin.

Calcatassa yhdistyy vielä nykyäänkin boheemi elämäntapa keskiaikaiseen ympäristöön kiehtovalla tavalla. Calcatan historialliseen kylään kuljetaan pienen tunnelin läpi, jonka taakse jää autot ja lähes koko muukin nykyaika (esim. kännykkäkenttä). Kaduilla ja aukiolla käsityöläiset myyvät tekemiään koruja, laukkuja ja vaatteita. Monen kapean kujan päässä on taidegalleria. Calcatassa on tavallista pikkukylää enemmän kuitenkin ravintoloita ja esimerkiksi teehuone, josta saa 101 erilaista teelaatua. Itse siemaisin kupposen jääkahvia rockbaarissa, jossa soi huomattavan kovalla voluumilla ensin AC/DC, sitten Bob Marley. Halusin nauttia kahvini ulkona ja baarinpitäjä (joka näytti omaksuneen calcatalaisen mentaliteetin täysin) johdatti baarin edessä olevien pöytien sijaan baarin takana sijaitsevalle pikkuruiselle terassille, jolta avautui huikeat näkymät alas puiden peittämään vehreään laaksoon. Sielläpä olisi ollut mukava pikkuruisen kahvitilkan asemesta nauttia lasillinen kylmää valkoviiniä…Muutenkin monet Calcatan kujista näyttivät päätyvän suoraan jyrkänteen reunalle.

Calcata oli siis juuri sellainen kuin etukäteen arvelinkin: hiljainen, viehättävä vanha kylä, kapeita kujia, hienoja näkymiä, eikä liikaa turisteja. Tarinakin löytyy. Mutta sittenkin…en oikein syttynyt. Ehkä olen nähnyt liikaa samantapaisia borgoja aiemminkin ja niihin verrattuna Calcata vaikutti, noh, vähän epäaidolta. Sen kujilla kuitenkin vaelteli lähinnä turisteja, vaikkakin puolet oli italialaisia ja palvelutarjontakin oli sen mukaista. Mikä on toki helppoa ja mukavaa, mutta oma viehätyksensä on siinäkin, että menee jonkun vastaavan uneliaan kylän baariin kyselemään, mistähän täältä löytyisi joku ruokapaikka tai voisivatkohan he kenties tehdä jonkun paninon pahimpaan nälkään.

Toisaalta, Calcatan kirkossa käväistessäni en vielä tiennyt, että siellä on huhupuheiden mukaan säilytetty ehkä oudointa pyhäinjäännöstä ikinä, nimittäin Jeesuksen esinahkaa. Sitä on kieltämättä paha ylittää, vaikka se jännä kyllä onkin mystisesti kadonnut. (Ja ehkä hyvä niin, sillä olisi kovin vaikea moista jossain vitriinissä katsella.)

Miten Calcataan pääsee:
Helpoiten Calcataan pääsee autolla. Historiallisen kylän ulkopuolella on muutama parkkipaikka, mutta ylempänä on iso parkkialue, josta vie viehättävä polku alas kylään. Vaihtoehtoisesti Calcataan pääsee myös junalla Rooman Via Flaminialta Saxa Rubraan, josta pääsee Calcata Vecchiaan sinisellä Cotralin bussilla. Busseja kulkee kuitenkin harvakseltaan, joten Calcatassa pitää varautua olemaan tunteja. Hinnoista ja muista käytännön puolista julkisilla mentäessä minulla ei ole hajuakaan
.