Image Alt

January 2015

Neron Kultainen talo, Domus Aurea, on ollut turvallisuussyistä suljettuna vuodesta 2007 lähtien, eikä sen avaaminen uudelleen näyttänyt todennäköiseltä, etenkään sen jälkeen kun sen katto romahti vuonna 2010 rankkasateiden seurauksena. Siksi olikin iloinen yllätys, kun se avattiin yleisölle lokakuun lopussa. Tai no ainakin tavallaan, sillä oikeastaan yleisölle

Trasteveren hiljaisemmalla puolella, kapealla kujalla sijaitseva osteria Le mani in pasta (suom. Kädet taikinassa) kuuluu niihin ravintoloihin, joita olen suositellut niille tutuille ja tutuntutuille, jotka ovat kyselleet vinkkejä hyvistä ravintoloista Roomassa. Viime viikkoon asti olen kuitenkin joutunut lisäämään suositukseeni, että en ole käynyt paikassa yli vuoteen

Uskomatonta: blogini täyttää tänään vuoden. Ihan vastahan minä sen aloitin ja sen myötä tutustumisen blogien ja bloggaamisen maailmaan. Tarkoitan siis oikeasti tutustumisen, sillä vaikka tietenkin olin blogeja lueskellut, en seurannut mitään blogia oikeastaan säännöllisesti ja etenkin blogeissa tapahtuva vuorovaikutus sekä lukijoiden että muiden bloggaajien välillä oli

Gianicolon kukkulalla, San Pietro in Montorion luostarin sisäpihalla on yksi Rooman kätketyimmistä aarteista: Tempietto, pikku temppeli. Tätä Bramanten 1502 suunnittelemaa pientä pyöreää kappelia pidetään täysrenesanssin ihanteiden täydellisimpänä ilmentymänä. Täysrenessanssissahan - kuten kaikki muistamme - pyrittiin geometriseen täydellisyyteen, harmoniaan ja tasapainoon. Arkkitehtuurin aiheet otettiin antiikista ja rakennuksissa

Ystäväni olivat muutama vuosi sitten joululomalla Italiassa ja ihmettelivät, miksi joka kaupassa, torilla ja baarissa on jouluna pääsiäisnoitia. Ulkonäöltään kieltämättä pääsiäisenä tavattavaa noitasiskoaan erehdyttävästi muistuttava noita on kuitenkin Befana, joka loppiaisyönä lentelee luudallaan jakamassa kilttien lasten sukkiin ja kenkiin herkkuja ja pieniä lahjoja. Tuhmille lapsille Befana

Vuoden ensimmäisessä blogipostauksessa muistellaan vielä vähän viime vuotta. Tuleva joulu näkyi Rooman katukuvassa tietenkin monella tapaa, mutta myös tällaiselta näytti Roomassa joulukuussa: Sää joulukuussa oli sellainen kuin se talvella Roomassa on: vaihteleva. Joulukuun ensimmäisen viikon satoi ja oli harmaata. Sitten saatiin aurinkoa ja lämmintä. Sitten taas