Image Alt

December 2014

Jos joulunviettoon ei Italiassa liitykään mitään erityisiä perinneruokia ja tapoja, niin capodannon eli uudenvuoden - juhlimiseen niitä kuuluu senkin edestä. Italialaiset ovat hyvin taikauskoisia ja tämä näkyy täkäläisessä uudenvuoden vietossa. Erinäisiin uskomuksiin perustuvat rituaalit näkyvät myös Rooman katukuvassa ja kaupoissa: laatikoittain cotechino-makkaraa ja linssejä on tarjolla ruokakauppojen keskeisimmillä

Onkohan mitään italialaisempaa jouluajan koristetta kuin presepe tai presepio, seimiastelma? Seimiä on rakennettu joulun aikaan jo satoja vuosia kirkkoihin ja koteihin, nykyään myös monille piazzoille ja jopa ravintoloihin ja kauppoihin (vaikka julkisten seimien määrä on valitettavasti viime vuosina vähentynytkin). Oman seimen rakentamiseen tai täydentämiseen löytyy runsaasti

Kuten täälläkin olen jo muutaman kerran maininnut, Italiassa ei ole erityisiä jouluruokia, mikä ei ole kovin yllättävää, kun ottaa huomioon suuret erot eri alueiden ruokaperinteissä. Jouluillalliseen liittyvät perinteet ovat pikemminkin perhekohtaisia kuin alueellisia. Mutta muutama jouluherkku on kuitenkin onnistunut levittäytymään koko Italiaan: alkujaan Pohjois-Italiasta peräisin olevia

Paavin jouluyön messu, näyttävät seimiasetelmat ja ostoskatujen kimaltelevat jouluvalot houkuttelevat turisteja jouluna(kin) Roomaan. Mutta minkälainen on joululoma Roomassa? Ovatko nähtävyydet auki? Entäpä kaupat ja ravintolat? Voiko Roomassa tehdä mitään muuta jouluna kuin käydä kirkossa?Tätä on kyselty minultakin blogin Facebook-sivun kautta ja sähköpostitse, joten laadin pienen joulumuistion

Jos haaveenasi on aina ollut nähdä Colosseum, Espanjalaisten portaiden yläpäässä oleva Trinità di Monti-kirkko ja Trevin suihkulähde koko komeudessaan, niin kannattaa lykätä Rooman matkaa vielä vuodella. Nämä kaikki ovat nimittäin korjaustöiden vuoksi osittain rakennustelineiden peittämiä. Colosseumin restaurointi- ja puhdistustöistä olenkin jo kertonut aiemmin tässä blogissa. Colosseumin

Joulukausi alkaa Italiassa perinteisesti Neitsyt Marian tahrattoman sikiämisen päivänä, jota vietetään tänään 8. joulukuuta. Luulin pitkään - monen muun tavoin - että conceptio immaculataa päivää vietetään Marian neitseellisen hedelmöittymisen kunniaksi, vaikka raskausaika reilun parin viikon päästä juhlittavaan Jeesus-lapsen syntymäpäivään nähden onkin tuntunut ihmetyttävän lyhyeltä tai vaihtoehtoisesti

  Olen tässä blogissa puhunut roomalaisesta keittiöstä ikään kuin olisi itsestään selvää, että Roomassa saa aivan erilaista ruokaa kuin vaikkapa Sisiliassa tai Venetsiassa. Mutta eihän se tietenkään ole päivänselvää Suomen näkökulmasta, ettei sellaista kuin italialainen ruoka ole oikeastaan olemassakaan, sillä niin suuria ovat erot Italian eri maakuntien

Pitäisikö maalata rasti seinään: kuukausikatsaus jo seuraavan kuun toisena kolmantena päivänä (lykkääntyi sittenkin)! Rooman marraskuu näytti ja tuntui tältä:Sää Roomassa marraskuussa alkoi olla jo syksyisen sateinen. Ajoittain hyvin sateinen: pääsimme nauttimaan taas Rooman tulvista ja niiden seurauksena liikennekaaoksesta.Mutta Rooman sateet ovat vähän samantyylisiä kuin tropiikissa: kerralla

Joskus blogin alkuvaiheessa valittelin, kuinka kauan ostoksiin menee, jos ne tekee ainoalla oikealla tavalla eli ostamalla leivät leipomosta, lihat lihakaupasta, hedelmät ja vihannekset vihanneskaupasta, juustot ja leikkeleet omasta kaupastaan jne. Valitettavasti (?) olen itsekin Italian vuosieni jälkeen yhä vakuuttuneempi, että se on oikeastikin ainoa oikea tapa,