Venetsiaksi muuttunut Rooma
Tässä pari kuvaa osoitukseksi, etten eilen mistään pikkusateesta marissut. Olen iloinen, että asumme kukkuloilla. Ja ettei tänään ole pakko lähteä ulos.Kuvat täältä.Ulkoa kuuluu loputon tööttäys. Ihan kuin se jotain auttaisi, varmaan ihan tahallaan on ne muut autoilijat tulleet jonoon seisoskelemaan. Tästä kuvasta päätellen edes metrolla ei
Sirocco-tuulia ja sateita
Yksi tämän blogin aloittamisen tarkoitus oli, että tulis lähdettyä enemmän liikkeelle kodin ulkopuolelle. Siis kuvaamaan elämää Roomassa, jossa paistaa aina aurinko, Pietarinkirkko piirtyy kirkkaansinistä taivasta vasten ja ulkona tarkenee istuskella terassilla talvikuukausinakin. Just. Siitä lähtien, kun aloitin blogiani pitämään on satanut melkein koko ajan, lähinnä kaatamalla,
Talo kukkuloilla ja aikaa
Tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa kerron arjestani Roomassa.Photo credit: Bert Kaufmann / Foter.com / CC BY-SA Luvassa on päräyttäviä paljastuksia muun muassa sellaisista aiheista kuin millaista on käydä ruokaostoksilla Roomassa, miten saa homeen irti seinistä, mitkä ovat oikeat käsimerkit Rooman ruuhkissa, kuinka tehdä itse limoncelloa ja mistä saa