Vino sfuso eli hanaviiniä italialaiseen tapaan

 

Kuten ehkä tästä blogistakin on käynyt ilmi, olen viinin ystävä. Viinin suhteen olen sopeutunut italialaiseen kulttuuriin ehkä liiankin hyvin. Kynnys nauttia lasi viiniä ihan arki-iltanakin tonnikalapastan kanssa tai muuten vaan on aika matalalla, enkä paheksu keskellä päivääkään lounaalla nautittua lasillista silloin tällöin (esim. lomalla). Pirtaani sopii etenkin italialaisten mutkaton suhtautuminen viiniin. Keskivertoitalialainen ei todellakaan snobbaile rypälelajien, tarjoilulämpötilojen ja oikeanmallisten lasien kanssa, vaan viiniin suhtaudutaan suunnilleen yhtä arkipäiväisesti kuin maitoon. Tämä on tietysti seurausta siitä, että viini kuuluu jokapäiväiseen elämään: sitä on tarjolla niin perheaterioilla, työpaikan ruokalassa, koulun vanhempainillassa kuin päiväkodin juhlissakin (minkähänlainen kohu moisesta Suomessa syntyisi?).
Vaikka tunnistankin hyvän viinin ja osaan arvostaa kallista ja laadukasta viiniä, niin melkein onnellisemmaksi tulen, jos saan lasiini kelvollista pöytäviiniä edulliseen hintaan. Laatuviiniä nimittäin on helppo ostaa, sitähän saa joka enotecasta, kun on valmis lyömään tiskiin enemmän tai paljon enemmän kuin 10 euroa, mutta hyvän pöytäviinin (lue: halvan viinin) löytäminen on ihan toinen juttu. Italialaiset eivät suinkaan osta arkiviiniään enotecoista eivätkä edes marketista, sillä niissä myytävät alle viiden euron viinit ovat paitsi enimmäkseen ihan hirveitä, niin myös liian kalliita. Italialaisten arkiviini on nimittäin enimmäkseen vino sfusoa eli 1 – 3 euron litrahintaan myytävää pullottamatonta pöytäviiniä. Turistien täyttämästä Rooman historiallisesta keskustastakaan ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun lähiviinikaupassa on viinipullojen asemesta todennäköisemmin rivi terästankkeja, joissa olevasta hanasta valutetaan viiniä asiakkaan itse tuomaan tai liikkeestä erikseen ostettavaan (muovi)pulloon.
Vino sfusoa myydään enimmäkseen asiakkaan tuomaan pulloon. Ja ei, tämä ei ole minun pulloni.

 

 

Vino sfusossa on sekin hyvä puoli, että sitä saa yleensä maistaa ennen ostopäätöstä. Hyvällä tuurilla sattuu paikalle juuri silloin, kun torin vino sfuso -kojussa on viininmaistelutarjoilu.

Vino sfuso on tarkoitettu juotavaksi heti, jos ette sitä tuosta muovipullosta arvanneet. Sitä ei ole kypsytetty tammitynnyreissä eikä pulloissa, joten sen alkoholipitoisuus on vähän pienempi kuin pullotettujen viinien, mikä on pöytäviinille ihan hyvä ominaisuus. Siihen ei ole yleensä lisätty säilyvyyttä parantavia aineita kuten sulfiitteja, joten siitä ei tule myöskään pää kipeäksi. Vino sfuson paras puoli on kuitenkin sen hinta, sillä mieltä ei juurikaan kirvele käyttää sitä reilusti ruoanlaittoon tai kaataa edes viemäristä alas, jos viini kotona osoittautuukin juomakelvottomaksi.  Sillä täytyy sanoa, että ainakin roomalaisissa kaupoissa myytävän hanaviinin laatu ja maku vaihtelee lähinnä hirveästä juuri ja juuri juomakelpoiseen, mikä ehkä lohduttaa, jos tunsit pienen kateuden pistoksen litrahintoja ajatellessasi.

Laadultaan kohtalaista hanaviiniä saa Roomassa myös Eatalysta, jonka viiniosastolla myydään kalliiden viinien lisäksi viiniä litrahintaan.

Viinitiloilta sen sijaan sijaan voi tehdä todellisia arkiviinilöytöjä. Haikeudella muistelen luottoviinitilaamme Gattinarassa, josta Pohjois-Italiassa asuessamme haimme parin euron litrahintaan nebbioloa muutaman kerran vuodessa monta isoa damigianaa eli koripullollista täyteen. Rooman lähistöltä meillä ei vielä tällaista vakitilaa ole, vaikka naapureilta ja muilta tuttavilta olen hyviä vinkkejä saanutkin. Useimmilla tuntemillani italialaisilla on nimittäin myös luottoviinitila, josta he hakevat viiniä isompia määriä kotitarpeisiin. Italiassa myydään viiniä ihan käsittämättömiä määriä suoraan tilalta lähiseudulle ja loppujen lopuksi yllättävän pieni – eikä välttämättä se paras – osuus päätyy tuontiin, edes Italian sisällä. Siksi monet kuljettavatkin oman kotiseutunsa viiniä jopa toiselle puolen Italiaa, sillä italialaisten kotiseuturakkaus näkyy viinimieltymyksissäkin: parasta viiniä on tietenkin se oman kotiseudun viini, siis se, jota on lapsesta asti tottunut juomaan. Kyllä luit oikein: lapsesta asti, sillä italialaisystäväni ovat kuulemma alkaneet vedellä laimennettua viiniä jo alle 10-vuotiaana. Niin sopeutunut italialaiseen viinikulttuuriin en sentään ole, että viini kuuluisi lastenkin arkijuomiin.

Tykkää ja jaa:

4 Comment

  1. Terhi says: Vastaa

    Täähän olikin uutta tietoa! Mutta hauskaa sikäli, että tämä voisi olla melkeinpä kirjoitus mun blogista, kun vaan italialaisen tilalle vaihtaisi korealaisen ja viinin tilalle sojun… Paitsi, että mä en kyllä itse ole erityisesti sojun ystävä. Mutta niin normaali asia sojukin on täkäläisessä arkipäivässä, että sitä voi todella verrata italialaisten vino sfusoon 🙂

  2. Jenni says: Vastaa

    Tää muistuttaa vähän siitä, kun kävin viime kesänä Madridissa, ja siellä espanjalaispariskunnalla oli keittiössä iso kanisteri valkkaria, jota käytettiin lähes pelkästään ruoanlaittoon, koska sitä ei oltu maulla pilattu.

    Mutta siis oikeastihan mun korvaan tämä kuulostaa ihan mahtavalta meiningiltä. Luulen, että viihtyisin tuossa kulttuurissa. 😉

  3. Heli says: Vastaa

    Sojua taitaisin minäkin vähän kakistella, onneksi asun siis viinimaassa. Helpottaa sopeutumista! Juoko sitä sojua muuten Koreassa nuoretkin? Mun tuntuma on, että viini ja etenkin pöytäviini on täällä Italiassa nuorista aikuisista vähän nolo juoma.

  4. Heli says: Vastaa

    Täytyy sanoa, että ruoanlaittoon menee suuri(n) osa munkin täältä Roomasta ostamistani hanaviineistä. Makuun tosin vaikuttaa tilanne: pöydässä olevasta viinikanisterista muovimukiin kaadettu viini maistuu erinomaiselta, jos se nautitaan vaikkapa ulkona lämpimänä kesäiltana pojan jalkapalloseuran grillijuhlissa! Italialaisjuhlien ja illallisten rento tunnelma tulee musta siitä, ettei turhaa pönötetä. Sen viininkään kanssa.