Image Alt

Blog

Vierailulla Neron edustuskodissa Domus Aureassa

Neron Kultainen talo, Domus Aurea, on ollut turvallisuussyistä suljettuna vuodesta 2007 lähtien, eikä sen avaaminen uudelleen näyttänyt todennäköiseltä, etenkään sen jälkeen kun sen katto romahti vuonna 2010 rankkasateiden seurauksena. Siksi olikin iloinen yllätys, kun se avattiin yleisölle lokakuun lopussa. Tai no ainakin tavallaan, sillä oikeastaan yleisölle tarjotaan mahdollisuus tutustua rajoitetun ajan opastetuilla kierroksilla Domus Aurean restaurointityömaahan. Tästä syystä taloon pääsee vain viikonloppuisin, sillä viikolla siellä tehdään töitä. Opastettuja kierroksia piti järjestää ensin vain viime vuoden loppuun asti, mutta aikaa pidennettiin maaliskuun alkuun. Hyvä niin, minäkin ehdin siellä viime viikonloppuna käymään.

Opas kertoo Kultaisen talon historiasta

Domus Aurea – mikä se on? 

Miksi Domus Aurean jäänteet minua niin kiinnostivat, että hypin ilosta uutisen kuultuani? No siksi, että se on varmaan kautta koko historian suuruudenhulluin ja järjettömin rakennelma.
Nero pakkolunasti Rooman palossa vuonna 64 kätevästi vapautuneen isohkon tonttitilan keskustasta itselleen rakennuttaakseen sille unelmatalonsa. Tämä melko epähienotunteinen liike ei suoranaisesti lisännyt Neron suosiota ja oli omiaan herättämään aina näihin päiviin asti sitkeästi eläneen huhun siitä, että Nero olisi sytyttänyt Rooman tuhoisan tulipalon. Palatium-kukkulalta Esquilinuksen kukkulalle ulottuva palatsi puutarhoineen, tekojärvineen ja kylpylöineen oli joidenkin arvioiden mukaan jopa 300 aaria suuri. Palatsia kutsuttiin jo aikalaisten keskuudessa Kultaiseksi taloksi muun muassa sen kullattujen pylväiden, runsaiden koristeiden ja seiniä peittävien näyttävien freskojen vuoksi. Kaksikerroksisessa päätalossa oli ainakin 140 (!!) huonetta, osassa huonekorkeus oli jopa 11 metriä.

Palatsi oli arkkitehtoninen mestariteos, sillä siellä oli mm. seinästä virtaava sisävesiputous, pyörivä huone ja sivuun kääntyvä katto. Domus Aureaa yksityiskohtaisesti kuvanneen antiikinroomalaisen historioitsija Suetoniuksen mukaan yhden salin katosta satoi vieraiden päälle kukkia ja parfyymia. Palatsin kupolikatot oli päällystetty marmorilla ja norsunluulla, seiniä koristivat aikansa parhaiden taiteilijoiden maalaamat freskot eri aiheista, osa seinistä oli päällystetty helmillä ja huoneissa oli myös patsaita ja muita koristeita. Lisäksi kokonaisuuteen kuului suihkulähteitä, kylpylöitä, viinitarhoja, puutarhoja, jossa käyskenteli villieläimiä ja tekojärvi (joka myöhemmin täytettiin ja sen tilalle rakennettiin Colosseum). Niin, ja tietenkin 30-metrinen patsas talon isännästä, Colossus Neronis. Toisin sanoen, Neron talon rinnalla nykyajan hulppeimmatkin luxus-talot näyttävät leikkimökeiltä.

Talonsa eteen Nero pystytti 30-metrisen patsaan itsestään. Tämä Colossus Neronis antoi myöhemmin nimen sen viereen rakennetulle amfiteatterille (Colosseum tunnettiin antiikin aikana nimellä Amphitheatrum Flavium).

Vaikka Neron kerrotaankin rakennuksen valmistuttua todenneen tyytyväisenä “Vihdoinkin voin asua kuin ihminen”, niin kierroksella opin, että Nero ei rakennuttanut kultaista taloaan kodikseen, vaan eräänlaiseksi galleriaksi ja edustustilaksi. Tämä on päätelty mm. siitä, ettei 140 huoneen palatsissa ole esimerkiksi yhtään vessaa eikä keittiötä…Tai sitten Neron arkkitehti ei vain ole tullut ajatelleeksi tällaisia käytännöllisiä pikkujuttuja pyörivää salia ja avautuvia kattoja suunnitellessaan. Nero piti talossaan kuitenkin illallisia ja juhlia, joihin ruoka valmistettiin puutarhaan pystytetyissä kenttäkeittiöissä.

Kovin kauan Nero ei ehtinyt näitä grillibileitä unelmapalatsissaan järjestää, sillä hän tunsi, öh,  pakottavaa tarvetta surmata itsensä jo vuoden kuluttua talon valmistumisesta. Neron itsemurhan jälkeen hänen seuraajansa hävittivät kaikki merkit epäsuositusta keisarista. Niinpä kultaisen talon marmori-, norsunluu- ja kultakoristeet purettiin ja käytettiin toisiin rakennuksiin. Itse vastavalmistunut talo ja sen juhlasalit täytettiin surutta sementillä. Trajanus rakensi Neron kylpylän päälle omat kylpylänsä, jonka perustuksiin Neron kylpylä jäi. Puiston tekojärvi kuivattiin ja täytettiin ja Vespanius rakennutti sen päälle Colosseumin. Koko paikka hautautui muiden rakennusten ja viljelmien alle ja unohdettiin yli tuhanneksi vuodeksi, kunnes se sattumalta löydettiin renesanssiaikaan 1400-luvula. Myös monet renesanssiajan taiteilijat laskeutuivat löydettyihin luoliin ihailemaan kuin ihmeen kaupalla säilyneitä freskoja  ja Rafael otti niistä mallia maalatessaan Vatikaanin Rafaelin huoneiden freskoja. Rafaelin jättämäksi uskottu “tägi” on muuten mahdollista nähdä Domus Aurean kierroksella.

Näistä rei’istä Rafael ja muut ensimmäiset vieraat 1400 vuoteen laskeutuivat Kultaiseen taloon.

Entä miltä Neron Domus Aurea näyttää nyt?

Sen lisäksi, että Domus Aurea oli täytetty sementillä, joka epäilemättä on työläs poistaa, sen restauroinnin ongelmana on ollut renesanssiajoista lähtien päälle kasvaneesta puistosta etenkin sateella valuva vesi, joka haurastuttaa rakenteita niin, että sortumisvaaran vuoksi kohde suljettiin yleisöltä 2005 ja nopeasti uudelleen avaamisensa jälkeen 2007. Mutta nyt siis on mahdollista tutustua Domus Aurean freskoihin ja jopa ennen näkemättömiin huoneisiin, tietenkin turvallisesti kypärät päässä ja oppaan johdolla. Oppaat ovat työmaalla työskenteleviä arkeologeja, joten asiantuntemusta riittää, mutta valitettavasti he eivät juurikaan kerro sellaisia mehukkaita yksityiskohtia, jotka tekisivät kohteesta elävämmän – yleinen ongelma näillä virallisilla kierroksilla, mm. katakombeissa harmittelin samaa asiaa. Nero jos kuka antaisi aihetta opastuksen värittämiseen! Nyt kierroksella joutuu käyttämään aika paljon mielikuvitustaan, että näkisi hämärät käytävät sellaisena kuin ne joskus olivat. Kierrosseuralaisteni mielestä oli aika ankeaa tuijotella milloin mitäkin betoniseinää ja kuvitella oppaan kehotuksesta sen tilalle valtavia koko salin valaisevia ikkunoita, joista avautuu näkymä puutarhaan tai vesiputousta, jotka virtasi sisällä huoneessa. Minusta oli kuitenkin huikeaa kävellä talossa ja katsella maalauksia, jotka on tehty 2000 vuotta sitten.

Kattofreskoja Neron kultaisessa talossa

kattofresko

Tästä aukosta on pudotettu vieraiden päälle ruusun terälehtiä.

kaarevakatto

Domus Aureaan pääsee tutustumaan lauantaisin ja sunnuntaisin 8. maaliskuuta asti. Kierros kestää n. 1,5 tuntia ja niitä järjestetään englanniksi, espanjaksi ja italiaksi. Ovella lippuja ei myydä, vaan kierros täytyy varata etukäteen täältä ja se maksaa 12 euroa. Alle 18-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät ilmaiseksi (tai tässä tapauksessa maksavat 2 euron varausmaksun), joten jälkikäteen ei tarvitse ainakaan harmitella rahojen hukkaan menoa, jos paikalle raahattu esiteini ei olekaan ihan täpinöissään (jos kuulette tässä kokemuksen äänen, niin olette aivan oikeassa).

*Muokattu helmikuussa 2017*

Nyt Kultaiseen taloon pääsee taas tutustumaan ja tällä kertaa 3D-virtuaalikierroksella! Kierroksia järjestetään viikonloppuisin 4.2.2017 lähtien ja lippuja saa Coop Culturesta (16 euroa, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Kierrosta suositellaan yli 14-vuotiaille.)

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Heli
9 years ago

Totta, hyväkään mielikuvitus ei yleensä riitä näkemään muutaman parin pystyyn jääneen pylvään tai sortuneen seinän paikalla kukoistavia temppeleitä ja palatseja. Täällä myydään sellaisia kirjoja, joista voi nähdä nykyiset rauniot sellaisina kuin ne ovat aikoinaan olleet. Ne eivät maksa paljoa (n. 10 euroa) ja suosittelen hankkimaan, sillä nähtävyydet alkavat näyttää vielä paljon hienommilta, kun näkee, millaiseen kokonaisuuteen ne kuuluvat.

Jenni
9 years ago

Näitä vanhoja roomalaisnähtävyyksiä katsellessa tuntuu aina siltä, että oi voisipa päästä kävelylle sinne parin tuhannen vuoden taakse ja nähdä nuo nähtävyydet kukoistavina. On vaikea käsittää, millaista siellä olisi ollut tuolloin.

Heli
9 years ago

Kiitos ihanasta kommentistasi, se lämmitti kovasti mieltä! Ja mukava, että ehditte käymään Domus Aureassa, kukaan ei tiedä, milloin siellä vierailu seuraavan kerran onnistuu sitten maaliskuun jälkeen.

Heli
9 years ago

Olet oikeassa, viralliselta nimeltään Anfiteatro Flavio sai nimensä viereen jätetystä Neron Colosseum-patsaasta, joka sittemmin purettiin sekin. Jätin tämän tiedon pois, kun lause näytti paremmalta noin.
Ja muinaisten roomalaisten insinööritaidot olivat uskomattomia. Esimerkiksi akveduktit ja viemärijärjestelmä, joka osin on vieläkin käytössä!

Anonyymi
Anonyymi
9 years ago

Hei! Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Odottelinkin vierailuasi Domus Aureassa, kun siitä aiemmassa kirjoituksessa mainitsit. Ollaan mieheni kanssa tulossa helmikuun lopulla (taas kerran!) Roomaan lomalle ja varasin meille heti juttusi luettuani liput kierrokselle Neron suuruudenhullun luomuksen raunioille! Tällaiselle matkustushullulle ja Rooma-fanille blogisi on oikea aarreaitta, jonka onnekseni löysin jo viime keväänä. Tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa ja tehdä arkisia havaintoja, ja aiheesi ovat ihanan monipuolisia ja esittelevät myös Rooman vähemmän tunnettuja puolia. Ravintola- ja ruokavinkkisi on tietysti otettu talteen ja niitä aiotaan testailla pianTrasteveren kulmilla pyöriessä 🙂

Anonyymi
Anonyymi
9 years ago

On ollut melkoinen paikka. Melkeinpä sanoisin, että Rooma voitti sotiaan isolta osin insinööritaidollaan.
Taisi vielä tuo "Colosseum" saada lempinimensä tuon Neron patsaan vuoksi.

6
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x