Tänään halusin ruusun terälehtien satavan päälleni

Heräsin tänä aamuna tavallista sunnuntai-aamua aikaisemmin mennäkseni kirkkoon. Tai no, en oikeastaan kirkkoon, vaan ykkössuosikkikohteeseeni Roomassa, Pantheonin pakanatemppeliin, jota en osaa ajattella kirkkona, vaikka se sellaiseksi on muutettukin. Tänä aamuna halusin kuitenkin nimenomaan osallistua messuun siellä, sillä sen kupolin keskellä olevasta oculuksesta ripotellaan aina helluntaina messun päätteeksi tulipunaisia ruusun terälehtiä kirkkokansan ylle. Ruususade Pantheonissa: mikä hurmaava ajatus ja miten hienon postauksen siitä saisinkaan viime aikoina laiminlyötyyn blogiini, vai mitä?

Joten nousin siis ylös tavallista aikaisemmin ja matkasin paikalle täpötäydessä ratikassa, perheeni yhä kiskoessa peittoa korviin. Arvasin toki, että muutama muukin saattaisi olla kiinnostunut ruususateesta, mutta koska toisaalta italialaiset eivät ole kovin tunnettuja ajoissa paikalla olemisesta, niin arvelin myös, että riittäisi, jos olen paikalla tunti ennen 10.30 alkavaa messua. Melkein se riittikin, sillä portit ja väliaikaiset aidat lyötiin kiinni ihan nenäni edessä. Jos siis olisin ottanut pari ripeämpää askelta, enkä pysähtynyt ottamaan sitä kuvaa pylväiköstä, niin olisin päässyt sisään. Jäin kuitenkin jonottamaan aidan taakse, sillä siinä vaiheessa näytti siltä, että pääsisin sisään vielä ajoissa, kunhan tarpeeksi väkeä poistuisi ulos.

Ulos Pantheonista tulikin isoja turistiseurueita ja varmaan satoja ihmisiä, mutta sisään ei päästetty yhtäkään. Ensimmäinen portinvartija lohdutteli, että järjestelemme vain tuoleja, ilman muuta pääsette messuun. Seuraava oli jo vähän epävarmempi: en usko, että sisään otetaan enää ketään, mutta odottakaa vielä vähän. Kolmas ilmoitti jo tiukasti, ettei sisään pääse enää kukaan per sicurezza, sillä näettehän, että paikka on jo ihan täynnä (vaikka siis näimme selvästi, ettei se ollut). Siinä vaiheessa tosin tunnelma aidan takana oli sen verran kireä, että ymmärrän hyvin, ettei ketään päästetty sisään turvallisuuden vuoksi. Mellakkahan siitä olisi tullut, jos messuun olisi päässyt vain vaikkapa kymmenen jonottajaa.

Jonotin aidan reunalla kuitenkin yli 45 minuuttia, mikä on huomattava saavutus sillä a) vihaan jonottamista b) saan paniikkikohtauksia ihmismassoissa ja c) en voi sietää huonosti organisoituja tilaisuuksia (kyllä, minulla on usein hyvin vaikeaa Italiassa). Vajaan tunnin jälkeen ruususade ei sittenkään vaikuttanut odottamisen arvoiselta, joten luovutin paikkani ja siirryin aukiolle, jossa satoi ihan tavallisia vesipisaroita ruusun terälehtien sijaan. Siinä vaiheessa alkoi jo pikkuisen harmittamaan.

Poistun paikalta siis edes näkemättä ruususadetta, mutta kun kerran olin lähtenyt liikkeelle ja oikein keskustaan, ajattelin sitten käydä vaikka Circo Massimon kupeessa olevalla maalaistorilla, jonne ei myöskään tule suunnattua sunnuntai-aamuisin. Sinne päästyäni maistelin kojuissa juustoja, leikkeleitä, viiniä ja oliiviöljyyn upotettua leipää ja olin valmis antamaan anteeksi Italialle ikävän jonottamisen Pantheonilla. Ostin kotiin tuoretta pizza biancaa ja leipää, viininlehdissä kypsytettyä juustoa, pari pulloa luomuviiniä ja leivoksia ja olin valmis olemaan sitä mieltä, ettei ruususade Pantheonin tungoksessa nyt oikeastaan ole kummoinenkaan nautinto.