Image Alt

ruoka ja juoma Tag

  Olen tässä blogissa puhunut roomalaisesta keittiöstä ikään kuin olisi itsestään selvää, että Roomassa saa aivan erilaista ruokaa kuin vaikkapa Sisiliassa tai Venetsiassa. Mutta eihän se tietenkään ole päivänselvää Suomen näkökulmasta, ettei sellaista kuin italialainen ruoka ole oikeastaan olemassakaan, sillä niin suuria ovat erot Italian eri maakuntien

Selailin jälleen kerran, millä hakusanoilla blogiini päädytään ja paljastui -  myös jälleen kerran - että monet päätyvät blogiini hyvää ravintolaa Roomasta etsiessään. Esimerkiksi postaukseni siitä,  miten löytää hyvä ravintola Roomasta kuuluvat blogini luetuimpiin. Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää, onhan ruoka toki merkittävä osa onnistunutta lomakokemusta -