Ruskaretkellä Umbriassa, osa 2: Ruokaa ja juomaa

Kun suomalainen palaa lomalta, häneltä yleensä kysellään – tai hän kertoo pyytämättä – minkälainen sää lomapaikassa oli. Arvaatteko, mitä italialaiset lomalta palaajalta kysyvät? No, tietenkin minkälaista ruokaa lomapaikassa oli. Voisi kuvitella, että Italian sisällä matkustaessa paikallisen ruoan nauttiminen ei olisi kovinkaan eksoottinen kokemus, samaa pastaa ja pizzaahan siellä kuitenkin syödään. Väärin. Kuten (toivottavasti) tästäkin blogista on käynyt ilmi, niin Italian eri alueilla on kullakin omat tyypilliset ruokalajinsa, eri tavoin leikatut pastatyyppinsä, ominaiset mausteensa ja viininsä. Erot eri alueiden ja jopa naapurikuntien välillä ovat niin suuria, että matka Roomasta reilun sadan kilometrin päähän Umbriaan on vähän kuin toiseen maahan matkustaisi.

Umbriaa kutsutaan Italian vihreäksi sydämeksi, cuore verde, ja umbrialaisessa ruokapöydässä onkin paljon metsän antimia kuten riistaa ja sieniä. Erityisen tunnettu alue on tryffeleistään, mutta vaikka tryffelikausi onkin yhä parhaimmillaan, paikallisia tryffeliherkkuja emme viikonloppumatkallamme päässeet maistelemaan. Olin nimittäin valinnut majapaikaksemme jälleen agriturismon, jossa on ravintola. Tällä kertaa paikassa oli tyypillinen puolihoitoa (mezza pensione)  tarjoava agriturismoravintola, jossa ei ole varsinaista vakituista ruokalistaa, vaan päivittäin vaihtuva menu, jossa pari vaihtoehtoa ensimmäiseksi ruokalajiksi (primo piatto, yleensä pastaa), toiseksi eli pääruokalajiksi (secondo piatto) ja pääruoan lisäkkeeksi (contorni). Jälkiruoaksi vaihtoehtoja oli useampia. Vaikka tryffelipastaa ei ollutkaan vaihtoehdoissa, niin olin varsin  tyytyväinen toiseen paikalliseen erikoisuuteen, pappardelle alla lepre (leveäksi leikattua nauhapastaa ja jänistä). Myös kasvissyöjän gnocchit herkkutattien kera oli hyviä, vaikka annos olikin pitänyt mennä pilaamaan lisäämällä siihen kitkeränmakuista radicchiota eli sikuria. Italialaiset ovat tähän violettiin lehtikasviin valitettavan ihastuneita, sillä sitä sotketaan aina salaatteihinkin. Toisena iltana primi-vaihtoehtoina oli tuoremakkara-kurpitsapastaa ja alueelle tyypillistä viljoista (suurimoista) tehtyä keittoa, zuppa di farroa, joka ei ulkonäöltään kuulu houkuttelevimpien ruokien joukkoon, mutta maku on kohdallaan.

Pappardelle alla lepre
Gnocchi con funghi porcini e radicchio

Pasta con zucca e salsiccia
Agriturismomme tarjoamista pääruokavaihtoehdoista porsaanleike ja herneet voi kuulostaa lähinnä 70-luvun huoltoasema-annokselta, mutta todilaisversio oli kyllä kaukana siitä. Viinissä haudutettu (?) liha oli suussa sulavaa ja haluaisin todella tietää, miten ne herneet oli valmistettu, sillä ne olivat ihan järjettömän hyviä. Toisena iltana nauttimani punaviinissä ja tomaattikastikkeessa haudutettu lihapata grillattujen vihannesten kanssa toimii myös aina. 
Puolihoito maksoi 20 euroa per henkilö, mitä voi pitää varsin kohtuullisena, kun siihen kuului siis pasta-annos, pääruoka varsin runsaine lisukkeineen, jälkiruoka ja normaalit ruokajuomat eli vesi ja litra viiniä. Etenkin kun ruoka oli erinomaista. Ja se viinikin ihan ok.

Lounaspaikaksi Todissa tuli sitten valittua kalliimpi paikka, sillä Ristorante Umbriassa sai samalla 80 eurolla vain puolet agriturismomme ruokamäärästä (siis 2 pasta-annosta, 2 pääruokaa contorneineen ja pienen pullon viiniä). Mutta ruoka oli onneksi sielläkin loistavaa. Onnistuin valitsemaan lounaakseni sattumalta Todin oman spesialiteetin, ensin hitaasti paahdetun ja sitten pitkään haudutetun kyyhkysen palomba alla ghiotta. Puoliso puolestaan valitsi empimättä ruokalistalta coratellan eli lampaan sydämestä, maksasta ja ehkä jostain muistakin sisäelimistä tehdyn padan, jota saa joissakin roomalaisravintoloissakin. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan, sillä se on oikeasti hyvää!
Coratella
Palomba alla ghiotta
Ja mitäpä olisi tietenkään ruoka Italiassa ilman viiniä? Tapanamme on käydä reissuillamme paikallisella viinitilalla tai cantinassa, jos se vain on mahdollista, sillä kokemukseni mukaan alueen parhaat viinit eivät päädy vientiin, vaan myydään viinitiloilta suoraan paikallisille. Hyvällä tuurilla yöpymispaikaksi valitsemillamme agriturismoillakin on ollut omaa viinituotantoa ja aina niistä on osattu neuvoa meidät jollekin kaverin viinitilalle. Nytkin agriturismomme lähellä oli parikin cantinaa, joista päädyimme ihan vaan nimen perusteella tähän:
Paikan nimi ja etenkin siitä vähän väärin lausuttuna irtoava huono huumori (”Näiden kuvien perusteella Peppusi on oikein viehättävä.” ”Peppusi näyttää aika isolta”) houkutti käymään paikan päällä ilman, että olisimme selvittäneet ajat, jolloin Peppucci on auki (thi hi hi). Cantina on auki lauantaisin vain aamupäivällä, mutta onneksemme omistaja sattui portille samaan aikaan ja päästi meidät tutustumaan cantinaan ja sen parvekkeelta avautuviin satumaisiin maisemiin tästä huolimatta. Valitettavasti viinien maistelu ei onnistunut, mutta mukaan tarttui pelkällä puheellakin pari laatikollista viiniä, joista etenkin kotona testattu Grechetto di Todi, kuiva ja hedelmäinen oli ihan loisto-ostos. Punaviinikin oli hyvää. 

Ruoka- ja juomapuoli oli siis Todin seudulla kohdallaan, mutta entäs se sää sitten? No, ei siinäkään valittamista ollut, mutta sateet olivat koetelleet sen verran, että kävelyretkeltä upottavalla metsätiellä piti kääntyä takaisin, kun kengänpohjiin kerääntyi nopeasti luontaiset savipainot. Eipä sinne metsään tosin näin tosin näin metsästyskaudella muutenkaan olisi uskaltanut mennä, sen verran lähellä laukaukset kuuluivat. Italiassa loukkaantuu ja kuoleekin vuosittain jopa kymmeniä ihmisiä metsästystapaturmissa, sillä Italian metsät ovat lähinnä pikkuruisia metsikköjä ja eivätkä kovinkaan kaukana asutuksesta, eivätkä metsästäjätkään sitten varmaan tule niin tarkasti katsoneeksi tähtäävätkö jänistä vai kasvimaalla kyykkivää naapurin mummoa.  
Tykkää ja jaa:

3 Comment

  1. Terhi says: Vastaa

    Voi apua mitä ruokia ja kuvia! Peppusi näyttää oikein hyvältä 😀

  2. Anonyymi says: Vastaa

    Jos meinaatte Umbriaa tutkailla, niin joidenkin mielestä Castiglione del Lago on "viehättävä" pieni linnakaupunki. No siitä viehättävyydestä niin tiedä, ihan ok, mutta siellä vanhassa kaupungissa ei juuri kannata syödä.
    Sen sijaan kun tulee raput alas kaupungin uudempaan osaan, niin pääkadun varrella ravintola AZ, joka näyttää just Veijo Esson baarilta, on loistava valinta.

    Kiitos kivasta blogista. Löysin tänne hakusanalla Sperlonga, kun pohdimme juuri, että kumpaan otetaan viikko, Roomaan, vai tuonne vähän alemmas.
    Käytiin taas pistäytymässä viime vuonna Roomassa pitkästä aikaa, mutta jäi vähälle. Asuttiin Trveginanossa, ja autolla Roomaan ei ole välttämättä se paras vaihtoehto. Ei se ajaminen, vaan parkkipaikat. Sain nimittäin bloccaruoten autooni…

  3. Heli says: Vastaa

    Kiitokset vinkeistä, Umbriaan tulee takuulla palattua! Olen syönyt usein loistavaa ruokaa mitä ankeimman näköisissä paikoissa ja oikeastaan välttelen ravintoloita, joissa on ruutupöytäliinat tai muuten sisustettu "italialaiseksi".
    Auto ja Rooma ei ole tosiaan mikään suositeltavin yhdistelmä, sillä parkkipaikan löytäminen on yhtä tuskaa ja noilta "italialaisilta suudelmilta" ei oikein tahdo välttyä.