Rooma toukokuussa

Oho, kuukausi näyttää taas vaihtuneen. Joten on taas kuukausikatsauksen aika:

Sää Roomassa alkaa toukokuussa olla parhaimmillaan. Aurinkoisina päivinä lämpötila nousee 30 asteen tuntumaan, mutta ei yleensä vielä ylitä sitä, joten kaupunki ei ole vielä kauhean tukala. Mutta toukokuussakin voi sataa. Ja sataa ja sataa. Tänä vuonna toukokuu on ollut ehkä tavallista viileämpi ja sateisempi, mutta kyllä helteisiä rantakelejäkin on riittänyt. Rannalle onkin hyvä suunnata toukokuussa, sillä vielä Rooman lähiseudun rannoillakaan ei ole suurta tungosta.

Parvekkeet ja pihat laitetaan kesäkuntoon viimeistään toukokuussa. Ilmassa tuoksuu jasmiini (?), sillä valkoisenaan kukkivia aitoja ja seinustoja riittää. Nämä koristavat talojen seinustoja vain toukokuusta kesäkuun alkuun, mutta bougainvillet koko kesän. Toukokuussa aukeaa myös Rooman ruusutarha, jonka 1100 eri ruusulajia voi käydä ihailemassa ja vaikka lounassalaatin syömässä.

Toreille ilmestyvät ensimmäiset kotimaiset kirsikat ja aprikoosit loppukuusta. Mansikoitakin on yhä tarjolla (ja ne ovat paremman makuisiakin kuin alkukevään mansikat, vaikka eivät suomalaisille vedäkään vertoja). Tomaatit ovat ihan kohta parhaimmillaan, pienet datterinit ovat makeita kuin karkkeja. Ja omaan vadelmapensaaseenkin ilmestyivät jo ensimmäiset vadelmat!

Turisteja alkaa toukokuussa näkymään enemmän kuin aiemmin keväällä. Mutta Roomassa ei varsinaista hiljaista kautta ole, joten toukokuu(kin) on varsin mainio aika vierailla täällä. Päivisin ei vielä ole liian kuuma kiertää auringolle avoimella Forum Romanollakaan. Ja ainahan voi viilentyä gelaton parissa – kesämaut! – tai hakeutua varjoon. Tai rannalle.  

Tykkää ja jaa: