Lomansuunnittelustressi

lomansuunnittelu

Pahoittelen jälleen kerran pientä blogitaukoa. Olen ollut kyllä ahkerasti koneella, mutta löytänyt itseni juttujen kirjoittamisen ja kuvien käsittelyn sijaan googlaamasta lentoja eri aikavaihtoehdoilla eri kohteisiin. Mulla on pahin lomansuunnittelustressi ikinä.

#lake #järvi #mökkilife #thisisfinland #view

Still and beautiful night at the summer cabin in Finland. #thisisfinland #lakesoffinland #nofilterneeded #mökkilife

 

Lomaa edeltävä ahdistus on tuttua edeltäviltäkin vuosilta. Näihin aikoihin vuodesta tunnen aina hienoista kateutta ystäviäni kohtaan. Tai ainakin minusta tuntuu, että KAIKKI hehkuttavat somessa kesän lomamatkoja ja mitä kaikkea muuta ihanaa aikovat tehdä sen viisiviikkoisen kesälomansa aikana, joka on varmaan merkitty työpaikan lomakalenteriin viimeistään joulukuussa. Meillä ei koko perheen yhteisen loman ajankohta ole vielä ihan selvillä, eikä lomakohteitakaan kannata kauheasti selailla. Meidän pisin ja lähes ainoa lomamatkamme suuntautuu nimittäin kesä toisensa jälkeen Suomeen.

Ei sillä, että Suomessa lomakohteena mitään vikaa olisi, päinvastoin. Odotan kuin hullu puuroa läheisteni näkemistä, isän vasta pyytämiä kuhia ja savustamia muikkuja, äidin paistamia lättyjä, anopin ruisleipää, mökkisaunaa, järvessä uimista, mansikoita ja uusia perunoita. Mutta en haluaisi viettää koko lomaani Suomessa. Sitä tuli nimittäin kokeiltua muun muassa viime vuonna, jolloin päädyin erinäisistä syistä viettämään seitsemän viikkoa Suomessa. Seitsemän. Viikkoa. Voin paljastaa, että oltuani seitsemän viikkoa toisten nurkissa ja vaatteet matkalaukuissa en palannut Roomaan erityisen rentoutuneena.

Toki tuohon seitsemän (7) viikon Suomen lomaan mahtui monta kivaakin juttua – kuten juuri edellä mainittuja – ja niitä nurkkiakin tuli vaihdettua, ettei ihan hermot menneet isännillä, eikä vierailla. Yksi ulkomaanmatkakin tuli tehtyä, kun käytiin Tallinnassa. Mutta mahtui siihen myös esimerkiksi vanhempien kanssa varsin erilaisiksi muodostuneiden elämäntapojen ja mieltymysten sovittelua, turhauttavaa tylsistymistä, kun aika ei tuntunut kuluvan yhtään ja jatkuvia suunnitelmien muutoksia sään vuoksi. Lautapelit ja lukeminen sateen ropistessa kattoon mökillä on kivaa ehkä yhden päivän ajan, mutta viikon jälkeen sitä rupeaa jo katselemaan äkkilähtöjä ihan minne tahansa. Pojan hartaasti odotettama metsäretki serkkupojan kanssa laavulla yöpymisineenkin jäi yhteen yöhön, kun lämpötila laski lähelle nollaa. Heinäkuussa. Tulin tulokseen, että pari viikkoa Suomessa riittää.

Essential part of Finnish sauna experience. #sauna #thisisfinland #suomenkesä #vasta

Excellent lunch. ???#finnishfood #uudetperunat #mansikka #graavilohi

Oh crab. #crab #crayfish #crayfishparty #rapujuhlat #elokuu #thisisfinland

No miksi sitten poden nyt lomansuunnittelustressiä? Miksi emme vain vietä Suomessa sitä paria viikkoa ja matkustele sitten muualla? No ensinnäkin tuolla perheemme toisella aikuisella ei ole mahdollisuutta pitää yhtäjaksoista lomaa kuin se pari viikkoa. Joka siis menee Suomessa. Olemme perinteisesti aloittaneet loman jossain ihanassa agriturismossa jossain päin Italiaa, mutta tänä vuonna siihen ei tunnu olevan mahdollisuuksia. Tänä vuonna loman ajoittamista vaikeuttaa ylipäätään pari pikku muuttujaa kuten tyttären onnekseen saama kesätyö, joka on tietenkin Suomessa ja heinäkuussa. Heinäkuu on muutenkin juuri se aika, jolloin olisi paras mahdollisuus tavata sisaruksia ja serkkuja Suomessa. Mutta kun puolisolla on tänä vuonna silloin lomakielto työpaikalla järjestettävän ison kokouksen vuoksi…Lisäksi kesälomaan pitäisi mahduttaa yliopistoihin tutustumista niin Lontoossa kuin USA:n itärannikolla. Ja mieluusti se joku oikea lomamatkakin, ei kuitenkaan Italiassa elokuussa, kun koko maa muuttuu kalliiksi lomahelvetiksi. Ja nyt on vielä tuo koirakin, joka pitää ottaa huomioon lomia suunnitellessa.

Koulut loppuvat parin viikon päästä ja ensimmäisen kerran näiden ulkomaan vuosien aikana en ole varannut vielä yhtään lentoa. Mitenhän tässä käy? No pahimmassa tapauksessa maksan lennoista vähän tai paljon enemmän ja Suomen lomasta tulee taas aiottua pitempi, mut näitä kuvia kun katsoo, niin eihän se katastrofi ole. Mites teidän muiden loman suunnittelu etenee? Onko lomansuunnittelustressi tuttu tunne?

Fresh summer days in Finland.

Kuvat ovat viime vuoden loman aikana Instagramiin postaamiani, joten sain tämän postauksen taas osaksi Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen postauksesi alla olevasta linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua RIMMA+LAURA -matkablogin, Travelloverblogin, tai Muru Moun kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkki vähintään yhteen näistä emoblogeista ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tarkempia ohjeita saat täältä. Minut löytää Instagramista käyttäjänimellä @kukkulalta.  

Tykkää ja jaa:

13 Comment

  1. Kauan sitten olimme pari vuotta ulkosuomalaisia, tosin vaan Ruotsissa, mutta niinhän se oli, että lomien kohdemaa oli tuolloin melko selvä juttu. Ruotsista tullessa ei ollut lentosuunnitteluakaan, kun laivalla pääsi, vaikka kai me ne lauttapaikat varattiin ajoissa, heti kun loman ajankohta oli tiedossa.
    Muuten matkojen suunnittelussa olen jotenkin kaksijakoinen – toisaalta ei haluaisi tehdä varauksia hirmu aikaisin, mutta toisaalta nykyisin kuin *kaikki* niin tekevät, niin pakkohan se on. Heinäkuisen Lofoottien reissun kanssa pääsin varausten tekoon vasta 2 kuukautta ennen lähtöä ja kyllä on ollut majoitusten kanssa vaikeaa. Marraskuulle on kaavailtu risteilyä ja kun sen varausta mietittäessä tehdään hienosäätöä hyttiluokan ja hytin sijannin kanssa, niin huomaamme, että valinnanvaraa 5 kuukauden päähän ei olekaan enää ihan hirveästi. Ehkä pitäisikin ruveta tekemään jo vuoden 2017 varauksia 🙂

    1. Heli says: Vastaa

      Mä oon tehnyt aina kaikki varaukset viime tipassa, kalliimmaksihan se useimmiten tulee. Ja viime jouluna sain huomata, ettei joululomalle oikein kannata ruveta etsimään lomamatkoja marraskuun lopulla 🙁 Onkohan tämä jotain sitoutumiskammoa 😉

  2. Mä suunnittelen tosi pitkälle eteenpäin matkojani, mutta joskus reissuun tulee lähdettyä vähän yllättäenkin. Toisaalta jos kohteella ei ole niin väliä, niin voi napata vaikkapa äkkilähdön. Suomen kesäkin on ihana ainakin siihen saakka, kunnes ne sateet taas alkaa… 😀

    1. Heli says: Vastaa

      Hyvissä ajoin suunnittelu säästäis kyllä hermoja. Mut tällä hetkellä kovin pitkälle eteenpäin suunnittelu on vähän hankalaa. Toisaalta joulu- ja kesäloma on aina aika samaan aikaan, joten ei pitäis yllätyksenä tulla…

  3. Huh, lomansuunnittelustressiä on täälläkin! Olen kylläkin tehnyt sen päätöksen, että en ainakaan tätä seuraavaa lomaviikkoa (pidän lomani pätkissä: viikko toukokuussa, viikko juhannuksen jälkeen ja viikko elo- tai syyskuussa) vietä Suomessa, joten se on pois laskuista. Mutta kun en osaa päättää, että mitä lomallani oikein teen! Noo, onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa miettiä 😀

    1. Heli says: Vastaa

      Meillä taas tuo Suomen loma jossakin vaiheessa on ainoa varma juttu. Mutta vaikea on päättää, mitä tehdään se mahdollinen ylimääräinen yhteinen loma-aika! Niin paljon vaihtoehtoja!

  4. Voi kauheeta, onpa teilla paljon kesaan liittyvia liikkuvia osia! Toivottavasti saatte ne tarkeimmat toteutettua 🙂

    1. Heli says: Vastaa

      Nyt on kalenteriin merkitty omien lomien lisäksi sisarusten ja ystävien lomasuunnitelmat, miehen työmatkat, tyttären kesätyöt, anopin leikkausaika ja serkkujen rippijuhlat. Peukut pystyyn, että koiralle on tilaa sille lennolle, joka nyt näyttää ainoalta mahdolliselta 🙂

  5. Mä niin ymmärrän sua! Toki olen itse yhdeksän viikkoa nyt omaisuus pelkästään matkalaukussa, mutta en ole kenenkään nurkissa. Jotenkin aivan hyydyin suunnitteluunkin. Tänään varasin hotellin huomisesta eteen päin kolmeksi yöksi, sitten on kai neljä varattua, pari puuttuu, neljä varattua, viikko ilman muuta kuin autoa jne. Viimeiset viikot vain junalippu taskussa. Ja muuttujia kovin vähän. Yritin taannoin lomailua äidin kanssa viikon. Aivan hirveää! Siispä ajatus hänen nurkissaan viikkoja. Ei ikinä!

  6. Kristiina says: Vastaa

    Minä en tykkää suunnitella liikaa. Inspiksen mukaan. Tapanani on myös muuttaa lennosta suunnitelmia. Tämä nykyinen tyyli että kaikki pitää varata etukäteen ja hieroo asioita kuukausi tolkulla ei ole mun juttu. Mistäs ihmeestä tiedän mikä on tilanne 3 kk kuluttua? Lentoliput on pullonkaula suomessa. Ne on varattava hyvissä ajoin että saa edes jotenkin kohtuullisella hinnalla.
    Terveisn kristiina täältä matkan päältä rambuttri rd bkk sta.
    Ps. Muistakaas turneella poiketa siikajärvellä!

    1. Heli says: Vastaa

      Juuri se lentolippujen hintojen nouseminen – tai se pelko siitä, että ne nousee liian kalliiksi – pistää varaamaan liput ajoissa, jos se suinkin on mahdollista. Tosin eilen varaamani liput olivat sitten loppujen lopuksi vain 150 – 200 euroa kalliimmat kuin näkemäni halvimmat hinnat. Siis koko nelihenkiseltä perheeltä (koiran lippua en laske mukaan). Ehkä en ens vuonna asiasta stressaa.
      Kiitos kutsusta, meilläkin suunnitelmat tunnetusti elää ja vaihtuu. Katsotaan osuuko Siikajärvi matkan varrella. Mukavaa loppulomaa!

  7. Jep, kuulostaa tutulta että ulkomailla asuessa reissut suuntautuu enemmän tai vähemmän Suomen suuntaan. Oon menossa parin viikon päästä sinne juhannuksen viettoon ja lennot piti kikkailla hyvissä ajoin, että saa Kajaaniin asti jotain järkevään hintaan ja siedettävillä lentoyhteyksillä ja -aikatauluilla. Heinäkuussa sitten todennäköisesti matkataan paremman puoliskon kanssa kohti Pugliaa ”lähilomalle”. Tai eihän se niin lähellä ole, mutta samassa maassa kuitenkin, enkä ole koskaan käynyt Italiassa Napolia etelämpänä, joten olen hyvin innoissani tästä!

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Lennot on todellakin se pullonkaula tässä. Ne pitää Suomeen ostaa niin hyvissä ajoin, ettei meillä oikein koskaan ole mahdollisuuksia, kun ei kesän työmatkoistakaan tiedä (paitsi Suomessa, jossa nekin suunnitellaan jo vuotta etukäteen). No tänä vuonna ajattelin kerrankin olla välittämättä muiden aikatauluista ja mennä Suomeen silloin, kun se meille parhaiten sopii eli elokuussa.
      Puglia on ihana! Ne söpöt trullikylät, tuoreet merenelävät, rannat, leipä ja viini! Me majoituttiin Polignano al Maressa aikoinaan, eipä hieno paikka.