Image Alt

Blog

Katutaidetta Roomassa: Tor Marancian koreat kerrostalot

Pojalla on syysloma ja sille pitää ujuttaa vähän kyldyyriä, ettei ihan mene Pleikan ja jalkapallon pelaamiseksi (kun ei mahdollisuuksia matkaankaan ollut). Kuten arvelinkin, meneillään oleva  impressionistien taidenäyttely ei poikaa kiinnostanut, mutta katutaidetta hän oli valmis katsomaan.

Katutaidetta on ilmestynyt ilahduttavan paljon Roomaan viime vuosina, erityisesti tänä vuonna. Enkä nyt tarkoita niitä töhryjä, joita valitettavasti on jokaikisessa roomalaisseinässä –  myös niissä kaikkein vanhimmissa ja kauneimmissa – vaan upeita jättikokoisia tilattuja muraaleja, joita on kuluvana vuonna ilmaantunut pitkin Roomaa. Roomasta löytyy portaisiin maalattuja filmitähtiä, koristeltuja toriovia ja jopa kokonaisia seinämaalauksin peitettyjä taloja. Viime maaliskuussa valmistunut Tor Marancian Big City Life -projekti on yksi Rooman hienoimpia ja ehkä eniten julkisuutta saaneista katutaideprojekteista. Projektissa 20 kuulemma kuuluisaa katutaiteilijaa maalasi (tai teki muulla tekniikalla) korttelin yhden ankean lähiön kerrostalon seinän. Tätä avointa taidenäyttelyä menimme siis viimein katsomaan tällä viikolla. Ja kyllä vaikutuin näistä nykyisistä freskoista. Alla kuvia muutamista suosikeistani. Missähän näistä olisi kivointa asua?

Tor Marancia Vhils

Tämä seinään kaiverrettu silmä oli yksi hienoimmista. Taiteilijana portugalilainen Vhils

katutaidetta Roomassa

Mukaelma Michelangelon freskon tunnetuimmasta yksityiskohdasta

Katutaidetta Roomassa

Surrealismia seinässä

Katutaidetta Roomassa

Ehkä julkisuudessa eniten esiintynyt teos

Katutaidetta Roomassa

Poikani suosikki

Katutaidetta Roomassa

Mustanpuhuva seinä

Katutaidetta Roomassa

Art decoa

Tor Marancia ei varmaan kuulu useimpien Rooman kävijöiden nähtävyyslistalle, mutta sinne kyllä kannattaa suunnata. Viale di Tor Marancia  63 on melko lyhyen kävelymatkan päästä B-metron Garbatellan asemalta, ihan  viereen pääsee bussilla 761.

Ympäri Rooman vähemmän tunnettuja osia sijaitsevien muraalien löytäminen on muutenkin hankalaa, eikä Rooman ontuva tiedottaminen paranna asiaa. Siksi ilahduinkin, kun keväällä kuulin, että Rooman turistitoimisto on tehnyt oikein kartan paikoista, joissa katutaidetta voi nähdä. Ja se on peräti netissä saatavissa. No, alla iloksenne kyseinen kartta.

kartta

Kuvakaappaus Rooman turistitoimiston katutaidekartasta

Oikeesti Rooma. Tsemppaa vähän.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

3 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Jenna
Jenna
7 years ago

Hei hyvä kun pongasin tämän blogisi kaikkineen ja mm.nämä katutaidevinkit! Kaikki tälläinen katutaide on kyllä makeeta ja tekee monesta paikasta paljon elävämmän! Itsekin aina eri ulkomaanmatkoilla pongailenkin näitä ja ikuistelen kameraan muistoksi 🙂 Ja siis nyt olisi siis tarkoitus minulle ja miehelleni varata vielä lennot toukokuun puoleen välin jälkeen ekaa krtaa sinne Roomaan! Ja nuo katutaidekohteet menee kyllä meidän mitä nähdä-listalle 😀 Saakos kysyä vinkkiä mukavasta alueesta tai ihan majoituksistakin? kun ei vielä olla sitä varattu ja ei kyllä ole nyt mitään hajua mihin sitä sitten, kävellä kyllä jaksetaan ja miellään kierrellääkin, tai jos on metroa tai muuta lähellä niin… Read more »

Jenna
Jenna
7 years ago

Selvä juttu, lennot on varattu ja toivottavasti löydetään joku kiva majapaikkakin noilta alueilta vielä 🙂
Mutta iso kiitos siulle! ja jos törmäät kahteen turistiin 18-22.5 niin meille saa kyllä tulla turisemaan ja kertomaan vinkkejä (vinkaten juttuusi suomalaisista ulkomailla) 😀

3
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x