Italian kaunein kylä

23476495878_95c7d8b758_k

Stendhalin eli Firenzen syndroomaksi sanotaan esteettisen kokemuksen aiheuttamaa äärireaktiota, jossa ihminen hurmioituu esimerkiksi kuvataiteen edessä niin, että saa fyysisiä oireita kuten itkukohtauksia, sydämentykytyksiä, pyörtymisiä tai jopa ohimeneviä psykoottisia sekavuustiloja. Nimen taustalla on 1800-luvulla eläneen kirjailijan Henri Bayle Stendahlin kertomus matkastaan Firenzeen, jossa hän Santa Crocen kirkon yhden kappelin kattofreskojen alla sai niin voimakkaan liikutustilan, että lankesi polvilleen, eikä voinut ymmärtää, mikä häneen oli iskenyt.

Kun tulin ulos Santa Crocesta, minulla oli sydämentykytystä, jota Berliinissä kutsutaan hermoiksi. Elinvoimani olivat uupuneet ja pelkäsin kaatuvani kävellessäni.
(Henri Beyle Stendahl teoksessaan Rome, Naples et Firenze 1811)

1970-luvulla firenzeläinen psykologi Graziella Magheri alkoi tutkia samantapaista ilmiötä, koska hänen vastaanotolleen tuotiin toistuvasti turisteja, jotka olivat Firenzen taidekohteissa saaneet samanlaisen voimakkaan kohtauksen kuin Stendahl aikoinaan. Magherini nimesi Stendhalin mukaan oireyhtymän, jossa taideteos laukaisee katsojassa odottamattoman ja hallitsemattoman liikutustilan.

Varsin kuvaavaa minulle on, että minä pääsin lähimmäksi tällaista kokemusta keskiaikaisessa pikkukylässä.

Collalto Sabino

Collalto Sabinon kapeita kujia

Kun perheen miesväki lähti viime hiihtolomalla perinteiselle isä – poika-laskettelumatkalle Dolomiiteille ja tytär koulun matkalle Marokkoon, päätin lähteä pariksi päiväksi yhden naisen ja koiran roadtripille kiertelemään lähialueeni Lazion kyliä.  Tavoitteenani oli kiertää niin monta keskiaikaista pikkukylää kuin vain halusin ja pysähtyä tai koukata katsomaan kaikkia matkan varrella näkemiäni kyliä, vaikka olinkin valinnut Instagramin ja erinäisten ”kauneimmat kylät” -listausten perusteella muutaman kylän reittini pohjaksi (joku ehkä muistaa kertomukseni siitä, kuinka siinä sitten kävikään).

Iltapäivään mennessä olin ehtinyt kiertää jo muutaman kylän ja huomannut niiden kapeilla kujilla kulkemisen tekevän minut hyvin onnelliseksi. Luulen, että tunnen kylissä samaa kuin monet sanovat tuntevansa luonnossa liikkuessaan. Minusta luonto – etenkin metsä – on vähän pelottava ja rentoudun ja rauhoitun paremmin hiljaisilla mukulakivikujilla kuin hankalakulkuisessa metsässä hyttysten syötävänä.

Collalto Sabino oli yksi etukäteen valitsemistani kylistä, mutta melkein jätin menemättä sinne, kun aloin katsella tarkemmin reittiä sinne. Se vaikutti olevan aika syrjässä ja mutkaisen tien päässä.  Onneksi kuitenkin menin kylään, sillä se oli itkettävän ihana. Kirjaimellisesti.

Collalto Sabino

Collalto Sabinon hiljaiset mukulakivikujat

Collalto Sabinon linnanmuuria

Collalto Sabinoa voi todella kutsua kätketyksi helmeksi: niin vaikea se oli löytää. Navigaattori ei tietenkään toiminut ylhäällä kukkuloilla, vaan ohjasi minne sattui, eikä opaskylttejäkään pienellä vuoristotiellä juuri näkynyt. Kun viimein löysin perille, parkkeerasin auton suosiolla kylän laitamille, sillä sen kadut näyttivät siltä, ettei niissä mahtuisi kääntymään hevoskärryilläkään.

Mitä syvemmälle kylään kävelin, sitä enemmän tunsin siirtyväni kuin toiseen aikaan ja maailmaan. Se oli kapeine mukulakivikujineen, muureineen, portaineen ja vanhoine ovineen kuin naurettavan kauniin keskiaikaisen kylän kulissi. Mutta henkeni salpautui todella vasta, kun saavuin piazzalle, jonka keskellä oli suihkukaivo ja laidalla kohosi upea linna. Siis ihka oikea linna, jossa oli tornit ja laskusilta ja kaikkea! Tuijotin sitä ja tunsin veden kohoavan silmiini.

Linnanpiha Collalto Sabinossa

Talvinen näkymä Collalto Sabinossa

Laskusilta Collalto Sabinossa

Pyyhin silmäni tietysti nopeasti ja vilkaisin ympärilleni: eihän kukaan vaan nähnyt reaktiotani. Mutta moisesta ei ollut pelkoa, sillä osa Collalto Sabinon lumovoimaa oli, että kiertelin siellä aivan yksin. Näin koko kylässä vain pari ihmistä, enkä nähnyt tai ainakaan muista nähneeni siellä edes yhtään auki olevaa kauppaa tai kahvilaa. Vain ikkunaluukkujen alapuolelle kuivumaan ripustetut pyykit ja katujen varsille parkkeeratut autot kertoivat, että siellä on myös asukkaita. Kyllä, kylään pääsi myös toista kautta autolla isommalle piazzalle asti ja itse asiassa pois lähtiessäni muurien ulkopuolella näkemäni parkkiruutujen suuri määrä viittaa siihen, ettei se aina ole yhtä tyhjillään.

Kissa ja skootteri Collalto Sabino

Kissoja Collalto Sabinossa

Collalto Sabino

Tätä postausta varten tein toisenkin ihmiskokeen. Ajattelin selvittää, pystyisinkö kirjoittamaan blogijutun selvittämättä mitään taustatietoja paikasta. Vaikeaa se oli, mutta en siis tiedä Collalto Sabinon historiasta tai kuka, miksi ja milloin sen linnan on rakennuttanut, yhtään enempää nyt kuin silloin kun saavuin kylään.

Voi olla, että Collalto Sabino ei olisi  nostanut esiin niin voimakkaita tunteita, jos olisin tiennyt linnasta tai lähestynyt sitä toista reittiä. Mutta nyt se vei jalat alta. Collalto Sabino on Italian kaunein kylä. Piste.

Kirkko Collalto Sabinossa

Onko joku paikka tai taideteos aiheuttanut teille jotain Stendahlin syndrooman kaltaista odottamatonta liikutustilaa?

Tykkää ja jaa:

19 Comment

  1. Marja says: Vastaa

    Ihana kylä! Kissojako siellä vain asuu

    Ja tiedän tuon tunteen, minulle kävi näin kerran Irlannissa: https://matkojaretkiahetkia.wordpress.com/2017/03/17/voiko-stendhalin-syndrooman-saada-maisemaelamyksesta/

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Näin kylässä tosiaan enemmän kissoja kuin ihmisiä 🙂 Ja tosiaan, myös upeat maisemat saa sydämeni tykyttämään kiivaammin. Linkkaamasi juttu oli tosin kuin veistä kääntäisi haavassa: mun piti olla tällä viikolla Irlannissa, mutta jouduin perumaan matkan. Joskus vielä noihin maisemiin!

  2. Ihana! Ihana on myös tuo ihmiskoe, että päätit olla selvittämättä mitään historiasta. Se on mielestäni tavallaan bloggauksessa kaikkein kiehtovinta. Ensin tiedät paikasta jotain kun menet sinne, mutta sitten kun olet käynyt ja kirjoitat jutun, tiedätkin todella paljon enemmän.

    Kaunistahan tuolla on, mutta jotenkin vähän kaipaisin noiden kivimuurien vastapainoksi jotain vihreää. Vaikka taisi olla talvi tai kevät menossa, näyttää että puissa ei ole lehtiä?

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Olin paikalla helmi-maaliskuun vaihteessa, eikä puissa ollut lehtiä. Joku köynnöskasvi muurien päällä tai pelargoniat ikkunoiden alla voisivat tosiaan täydentää kuvaa, mutta rakastuin kylään näinkin.

  3. Voi että minä niin rakastan noita pieniä italialaisia kyliä. Ne osaa sitten olla kauniita tosiaan! Me oltiin juuri Maremmassa ja siellä käytiin muutamassa keskiaikaisessa kylässä. Niin kaunista ja kaupan päälle mielettömiä ravintoloita!

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Collalto Sabinossa en nähnyt edes auki olevaa baaria, mutta muista pienistä kylistä olen löytänyt ihan huikeita ravintoloita.

  4. Pienet italialaiset kylät ovat niin idyllisiä ja kauniita. 🙂 Onpa tuolla ollut hiljaista! Näyttää tosiaan ihan keskiaikaisen kylän kulissilta.

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Eikö! Mutta luulen tosiaan, että osuin sinne johonkin superhiljaiseen aikaan. Vaikea kuvitella, että kylän asukkaat tarvitsisivat niin paljon parkkipaikkoja kuin kylän ulkopuolella oli.

  5. Miten kaunis ja tunnelmallinen! Ehdottomasti sellainen paikka, jossa mekin jaksettaisiin vaan haahuilla loputtomiin. Italiaa pitäisi muutenkin lähteä tutkimaan tarkemmin. Katsotaan, josko löytyisi jotain niin hienoa että ajautuu psykoosiin.. 😀

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Haha, pitäkää sitten huoli, että olette matkassa yhdessä. Tuolla jos olis vakavampi kohtaus tullut, auttajaa olisi pitänyt odotella. Tosin Tuisku-koirasta olis voinut kuoriutua joku Lassie, kuka tietää 😉

  6. Hieno teksti! Vaikuttaa lumoavalta kylältä ja retkeltä. Ehkä tuollainen ex tempore -kokemus tuo herkemmin stehndalmaiset tunteet pintaan, kun ei ole ennakko-odotuksia. Itselleni kävi usein noin asuessani Skotlannin Hebrideillä ja länsiylämailla – tein paljon yksinäisiä autoreissuja ennaltamäärittelemättömiin kohteisiin. Muualla en ole näin voimakkaita tunteita kokenut… eli seuraavaa kertaa odotellessa!

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Kiitos! Luulen tosiaan, että sillä, etten tiennyt enkä odottanut tuosta paikasta mitään, vaikutti kokemukseeni. Ja vahvisti myös luottamusta intuitioon, sillä vaikka järki sanoi, että kylän voi skipata, joku sai sinne kuitenkin ajamaan.

  7. Jestas miten ihana kylä! Italia on täynnä toinen toistaan söpömpiä pikkukyliä, mutta tämä näyttää olevan vielä hitusen suloisempi kuin muut. Aivan ihana! Olen ihan myyty. <3

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      Niin olen minäkin. En usko, että löydän ihanampaa. Aion silti etsiä sitä seuraavaksi kauneinta 🙂

  8. Sofia says: Vastaa

    Henkeäsalpaavan upeita kuvia! Tuolla voisi helposti hukata ajankulun vain haahuillessa kujia pitkin. Keskiaikaiset kylät ovat tunnelmaltaan aina upeita, mutta tämä vaikuttaisi olevan jo melkein omaa luokkaansa! 🙂

    1. Heli Vihreältä kukkulalta says: Vastaa

      No minun mielestäni se on, mutta kokemus syntyi niin monen seikan yhteisvoimasta. Jollekin toiselle kylä voisi olla yksi muiden joukossa.

  9. Ihana kaunis kylä! Koko Italia on ihana, mutta uskon sinua. Kuvien perusteella olkoon tämä Italian kaunein kylä. 🙂

  10. Liza says: Vastaa

    Stendahlin syndrooma on tuttu Firenzen vaihdon ajoilta – en ehkä itse kokenut sitä, vaikka äärimmäisen vaikuttunut kaupungin kauneudesta olinkin, mutta voin hyvin ymmärtää, miksi monet kokevat. Collalto Sabino näyttää aivan hurmaavalta!

  11. Eikä miten ihania pieniä mukulakivikatuja! <3 Italiasta haaveilen tämän tästä, pitäisi kyllä vihdoinkin alkaa sinne matkaa oikeastikin suunnittelemaan.