Image Alt

Blog

Colosseum paketissa

Haluatko nähdä Colosseumin sellaisena kuin se näkyy miljoonissa matkaoppaiden mainoskuvissa: kirkkaansinistä taivasta vasten piirtyvänä tai yöllä upeasti valaistuna? Sitten kannattaa tulla Roomaan parin, kolmen vuoden päästä, sillä Colosseum on viime vuoden lopusta lähtien ollut osin rakennustelineiden peittämänä. Korjaus- ja restaurointitöiden alkaminen venähti miltei kolme vuotta suunnitellusta aikataulusta, joten ne voivat kestääkin pitempään kuin 2015 loppuun. Korjauksen kulut, vaivaiset 25 miljoonaa, maksaa luxus-kenkiä ja -laukkuja myyvän Tod’sin omistaja Luigi Dalla Valle, epäilemättä ihan silkasta halusta auttaa kulttuuriperinnön säilymisessä. Rakennustelineisiin ei kuitenkaan sentään tule kenkä- tai kassimainoksia, vaikka eivät erityiset mainokset ole tarpeenkaan, sillä rahoittajan nimi epäilemättä mainitaan jokaisessa Colosseumin restaurointia käsittelevässä jutussa. (Tässäkin, vaikka en junttiudessani ollut aiemmin Tod’sista kuullutkaan…)

Kuva täältä

Korjausta ja puhdistusta Colosseumin on katsottu kipeästi tarvitsevan jo pitkään, sillä liikenteen saasteet ovat tummentaneet sen pinnat ja alla kulkeva metro aiheuttanut niihin halkeamia. Niin totta ja valitettavaa kuin nykyliikenteen Colosseumille aiheuttamat vauriot ovatkin, niin ne eivät ole pahinta, mitä vuonna 80 valmistunut amfiteatteri on vuosien varrella kohdannut. Metroa pahemmin halkeamia, kallistumia ja sortumia ovat aiheuttaneet salamaniskut ja maanjäristykset, osia areenasta ja seinistä on romahtanut ainakin Roomaa vuosina 443, 508, 1231 ja 1349 ravisuttaneissa maanjäristyksissä. Suurinta tuhoa rakennukselle on kuitenkin aiheuttanut muun muassa katolinen kirkko tukijoineen keskiajalla, sillä etenkin viimeksi mainitun maanjäristyksen jälkeen Colosseumista tuli rakennustarvikkeiden noutopaikka. Sen seiniä ja katsomoa peittäneet marmorit ja muut kivet vietiin renesanssiajan rakennusbuumin aikana Rooman lukuisten kirkkojen ja palatsien rakennusmateriaaliksi. Pietarin kirkon portaidenkin kivet ovat peräisin Colosseumista.

Vaikka tuskin rakenteille teki hyvää myöskään vasta valmistuneen Colosseumin täyttäminen vedellä meritaisteluesityksiä varten. Siis kelatkaa nyt, Colosseum on oikeasti täytetty vedellä. Kenen päähän voi tulla moinen ajatus? Hulluja nuo roomalaiset (keisarit).

Silloin kun Colosseum ei ollut täynnä vettä, niin sinne mahtui 50 000 ihmistä, mikä on nykymittapuullakin ihan huomattava määrä. Nykyihmisten mielikuvissa nuo ihmiset tulivat Colosseumiin seuraamaan gladiaattoritaisteluja, joissa Russel Crowen näköiset ammattisoturit taistelevat eri asein toisiaan vastaan kunniakkaasti kuolemaan saakka. Tosiasiassa kuitenkin vain pieni osa amfiteatterin näytöksistä oli ammattigladiaattorien taisteluita. Enimmäkseen areenalla nähtiin täysin aseettomia ja suojattomia vankeja, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä julmissa, suorastaan sadistissa näytöksissä. Norsun tallomaksi tai leijonan raatelemaksi joutuminen oli kohtuuton rangaistus varkaudesta tai petoksesta.

Ihmisiäkin enemmän esityksissä teurastettiin kuitenkin eläimiä, niin villi- kuin kotieläimiäkin. Esimerkiksi Colosseumin 100 päivää kestäneiden avajaisten aikana tapettiin 9000 eläintä: leijonia, jaguaareja, norsuja, strutseja, lampaita. On arveltu, että kaikkiaan Colosseumilla kuoli 500 000 tuhatta ihmistä ja yli miljoona villieläintä ihmisten ja petojen välisissä taisteluissa. Colosseumin eläintaisteluilla oli valtava vaikutus Välimeren alueen ja Pohjois-Afrikan villieläinkantaan. Esityksiin pyydystäminen hävitti joitakin lajeja kokonaan, Niilin virtahevot ja Pohjois-Afrikan norsut esimerkiksi.
  

Colosseum ennen…
ja nyt

Colosseumin areenalla tapahtuneista julmuuksista, teurastuksista ja raiskauksista Colosseumissa nykyisin lähes 6 miljoonaa vuosittain vierailevaa turistia tuskin haluaa tietää. Ja ei se ole tarpeenkaan, sillä itse rakennusta voi ihailla Rooman valtakunnan arkkitehtuurin ja rakennustekniikan taidonnäytteenä sen käyttötarkoituksesta huolimatta. Vaikka Colosseum ei verisen ja mielipuolisen historiansa vuoksi kuulu lempikohteisiini Roomassa, niin se on kieltämättä upea ja vaikuttava. Ja kolmen vuoden päästä puhdistettuna ja kunnostettuna siis vielä vaikuttavampi. Lisäksi on luvattu, että korjauksen jopa 85 % Colosseumista avataan yleisölle nykyisen 15 asemesta. Yksi maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä paljastuu rakennustelineiden alta siis nykyistäkin upeampana ja monipuolisempana. 

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonyymi
Anonyymi
9 years ago

Kiitos tikettivinkeistä! Jaksoimme lasten kanssa mainiosti kierrellä niin Colosseumin kuin Vatikaanin jonottamatta yhtään. Kannatti kyllä vaivan, kotoa käsin valmistautua. Hyvää roomalaista elämää, oli ihana herätä lintujen lauluun ja kirkkaaseen auringon paisteeseen. Lucky you! Mervi

Heli
10 years ago

Colosseumin ulkopuolella käy kyllä aikamoinen pöhinä. Arvaa, onko mukava puistella päätään ja kieltäytyä voimakkaasti kaikista opastuskierroksia, kuvia gladiaattorien kanssa ja huiveja ja muuta krääsää kaupustelevien kanssa, jos sattuu esim. olemaan ohikulkumatkalla. Vielä kun en ole aidon roomattaren näköiseksi onnistunut muuttumaan, turistimassaan luokitellaan.
Tapettujen määrä on järkyttävä, olkoonkin, että aikavälinä on liki 400 vuotta. Toiset keisarit oli hullumpia kuin toiset, mutta tästä ehkä lisää toiste.

Reija H
10 years ago

Tallustelin tuosta ohi viime vuoden keväällä, matkalla päärautatieasemalle. Koska jalassani oli kumisaappaat (näin saatoin keventää selkäreppuani, jossa oli koko 4 pvän reissun kamat), en poikennut sisälle. En kyllä olisi poikennut muutenkaan. Istuskelin hetken katselemassa, miten maailma makaa (sekä lepuuttamassa jalkoja, kaupunkikumpparit eivät ole yhtä hyvät kävelyyn kuin maastokumpparit). Kaamea ihmismassa jo ulkopuolella, pakollisine kaupustelijoineen ja huijareineen. Vaan nuo areenalla kuluneet ihmis- ja eläinmäärät ovat mielipuoliset! Ihminen pystyy ahneudessaan ja hulluudessaan aivan mihin vain, eikä tarvita edes nykyteknologiaa. Tuota vedellä täyttämistä on edelleen vaikea uskoa. No, onhan meilläkin uskomattomia paikkoja täytettynä vedellä, kuten Talvivaaran kaivos. Tämä lukuhetki oman koneen ääressä oli… Read more »

perkele
perkele
2 years ago

VITUN PASKAA

4
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x