Image Alt

Suomi

*Yhteistyössä Forenomin kanssa* Jokainen blogiani tai vaikkapa Instagram-tiliäni pitempään seuranneelle on varmaan tullut jo selväksi, että nykyään useimmin seuranani niin Roomassa kuin matkoillakin on pieni Tuisku-koira. Kun koirakuume pari vuotta sitten iski, haussa oli nimenomaan "matkakokoinen" koira eli sellainen, jonka saa mukaan lentokoneen matkustamoon. Italiassa ja enimmässä

Hups. Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt yli kuukausi (okei, melkein puolitoista). Mites tässä näin pääsi käymään?No, heinäkuun alkupuolella en ehtinyt pakkaukseltani paljon kirjoittelemaan, kun piti miettiä, mitä nelihenkinen perhe tarvitsee kuukauden mittaan Suomessa ja mahduttaa ne kahteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaroihin. Suomen kesä kun saattaa yllättää vaikka rapsakoilla