Image Alt

Rooma

 Ne ovat täällä taas. Kottaraiset. Eikä niitä ole ihan vähän.Kuva: Ulrika SuuronenKuva: Ulrika SuuronenJoka vuosi lokakuun lopulla Roomaan tulee  kymmeniä - tai satoja - tuhansia kottaraisia. Ne valloittavat taivaan vähän ennen auringonlaskua eli noin viiden, puoli kuuden jälkeen illalla. Valtavien kottaraisparvien muodostamien kuvioiden liikehdintä puolelta toiselle

Syyskuuta on kulunut jo muutama päivä, joten on aika taas muistella, millainen on Rooma elokuussa. Tarkimmat ja blogiani pidempään seuranneet lukijat varmaan huomasivatkin, että heinäkuun katsaus puuttuu. Olin heinäkuussa vain viikon, enkä halunnut sen perusteella kuvata koko kuukautta. Talonvahteina toimineet ystävämme raportoivat, että heinäkuussa ei ollut

Trasteveresta olen aikonut kirjoittaa postauksen jos toisenkin tämän blogin alusta asti, mutta jostain syystä se on aina vain jäänyt. Mutta nyt auringonoton kattoterassilla riippumatossa löhöilyn muiden töiden aiheuttaman pikkukiireen lomassa on sopiva aika luoda pieni yleiskatsaus Trastevereen, vaikka aihetta onkin vaikea rajata. Asuimme Trasteveressa kolmisen vuotta,

Keisari Augustukselta kävi jokunen muukin nykyelämäämme vaikuttava asia kuin se kuuluisa käsky maailman verollepanosta. Augustuksen syyksi voi laittaa senkin, että italialaiset lomailevat pari, kolme viikkoa nimenomaan elokuun puolivälin tietämillä. Eilen 15.8. yksi Italian monista kansallisista vapaapäivistä Ferragosto, jonka nimi tulee latinan Feriae Augusti eli 'Augustuksen lepopäivästä'.

Sää kesäkuussa voi olla jo hyvinkin kuuma. Lämpötila on noussut tässä kuussa pariinkin otteeseen lähelle 40 astetta. Nähtävyyksien - etenkin Forum Romanon ja Colosseumin kaltaisten varjottomien paikkojen - kannattaa ajoittaa siis aikaiseen aamuun.Toisaalta Roomassa voi olla myös rajuja ukonilmoja kesäkuukausina. Tässä kadut on pariinkin kertaan lainehtineet,

Kuten lupasin, aina kuun lopussa teen blogissani pienen yleiskatsauksen menneeseen kuukauteen, jotta vaikka tulevia matkoja varten voi kurkata, millaiselta täällä yleensä näyttää eri kuukausina. Huhtikuun katsaus lipsahti nyt vapun ja edelleen jatkuvan loman vuoksi vähän toukokuun puolelle. Viikonpäivissäkin alkaa olla jo vaikea pysyä laskuissa kaikkien näiden

Pahoittelen blogihiljaisuutta, olen ollut lomalla. Viime viikko oli perheemme ainoa yhteinen loma kevätlukukaudella ja sen vietolle olikin erilaisia suunnitelmia Zanzibarista siian pyyntiin Suomessa (arvatkaa kumman kannalla olin). Lopulta päädyimme kuitenkin viettämään lomaamme - jälleen kerran - vastikään maailman toiseksi parhaaksi matkakohteeksi valitussa Roomassa

Päätin viimein aloittaa tänään uudelleen juoksuharrastukseni. (Olen ymmärtänyt, että nykyään kuuluu puhua juoksemisesta, vaikka oma mummovauhtinen löntystely muistuttaisi juoksua vain etäisesti.) Olen varsin tietoinen siitä, että kaikki syyt pitkään taukoon ovat tekosyitä. Juokseminen tai vastaava ulkoilu on täällä mahdollista säiden puolesta ympäri vuoden. Tosin huhtikuusta lokakuuhun